Nadal nuiji jälleen Federerin ja eteni finaaliin

Rafael Nadal nuiji Roger Federerin 23. kerran ja eteni voiton päähän uransa neljännestätoista grand slam -tittelistä. Australian avoimen tennisturnauksen välierä meni Nadalille erin 7-6 (7-4), 6-3, 6-3. Nadal kohtaa sunnuntain loppuottelussa Sveitsin Stanislas Wawrinkan.

Ottelu ratkesi lukuisien aiempien kertojen tavoin Federerin rystyvirheisiin ja liian passiiviseen peliin.

- Mielestäni pelasin turnauksen parhaan otteluni, Nadal sanoi ottelun jälkeisessä haastattelussa.

Avauserän katkaisupelin aluksi Nadal karkasi 5-1-johtoon ja vei sen lopulta 7-4. Toisen erän alussa Nadal pyysi fysioterapeutin paikkaamaan vasenta kämmentään, jossa punoitti pahannäköinen hiertymä. Siitä välittämättä espanjalainen vei toisen erän 6-3.

Kolmannen erän alussa sveitsiläinen Federer onnistui ainoan kerran murtamaan Nadalin syötön, mutta Nadal kuittasi 4-3-johtoon. Ottelu päättyi Nadalin syötönmurtoon.

Nadalin ja Federerin ottelut ovat kahden erilaisen pelityylin kohtaamisia. Vastakkain ovat vasenkätisyys ja oikeakätisyys, yhden käden ja kahden käden rystylyönti, Federerin eleganssi ja Nadalin voima.

Kaksikon menneisyydessä on myös Wimbledonin loppuottelu kesältä 2008, jolloin Nadal voitti hurjan viisieräisen kamppailun. Moni pitää sitä kaikkien aikojen tennisotteluna.

Ja kun vastakkain on kaksi kaikkien aikojen tennispelaajiin kuuluvaa suuruutta, pelissä on joka kerta myös heidän paikkansa lajin historiassa. Vaaka on viime vuosina kallistunut Nadalin suuntaan, sillä Federer ei ole voittanut häntä grand slam -turnauksessa kesän 2007 Wimbledonin loppuottelun jälkeen ja kaksikon välisten ottelujen tilasto on nyt 23-10 Nadalin hyväksi.

Sunnuntaina Nadal voi voittaa uransa 14:nnen grand slam -tittelin. Federerin nimissä on tämän tilaston ykköstila 17 arvoturnausvoitolla.

Kakkostilaa pitää Pete Sampras, joka seurasi katsomossa Nadalin ja Federerin välieräottelua.

- En koskaan ajatellut voittavani kolmeatoista grand slam -turnausta, joten en ole ajatellut neljäntoista voittamista. Mutta yritän parhaani, Nadal kiemurteli Jim Courierin haastattelussa pelin jälkeen.