Napolissa juhlittiin pääsyä jatkoon Mestarien liigassa – ja annettiin valmentajalle potkut

Jalkapallovalmentaja Carlo Ancelottin viime vuonna alkanut pesti italialaisseura Napolissa päättyi tylysti, kun Napoli ilmoitti antaneensa päävalmentajalleen kenkää pari tuntia tiistai-iltaisen Mestarien liigan voittopelin jälkeen. Napoli sinetöi jatkopaikan alkulohko E:n kakkosena voitettuaan belgialaisvieraansa Genkin 4–0, mutta urallaan kolme Mestarien liigan mestaruutta voittaneen Ancelottin, 60, korvaa Gennaro Gattuso.

Genk-voitto katkaisi Napolin yhdeksään otteluun venyneen voitottoman putken, ja Italian pääsarja Serie A:ssa toiseksi kahdella viime kaudella sijoittunut seura on valahtanut syksyn aikana sarjassa seitsemänneksi. Ancelottin asemaa heikensivät myös seuran sisäiset ristiriidat.

–  Eroaminen? En ole eronnut kertaakaan elämässäni, enkä tule sitä koskaan tekemään, Ancelotti uhitteli vielä voittoisan pelin jälkeen.

–  Kiitos herra, oli kunnia työskennellä kanssasi. Näiden kahden vuoden ajan sain tutustua erityislaatuiseen ihmiseen. Kaikkea hyvää jatkoon, kirjoitti puolestaan Napolin kapteeni Lorenzo Insigne Instagram-tilillään potkutiedon tultua julki.

Ancelottin työttömyys ei välttämättä pitkäksi jää. Häntä on jo povattu pestiin joko Evertonin tai Arsenalin luotsina. Ancelotti valmensi Englannissa Chelseaa vuodet 2009–11 ja voitti lontoolaisseurassa Valioliigan ja FA-cupin.

Teini-ihme teki ennätyksen

Tiistain Mestarien liigassa kirjattiin ennätys, kun reservipitoinen Barcelona pudotti 2–1-voitollaan italialaisen Interin jatkopeleistä. Voittomaalin loppuvaiheissa viimeisteli hetkeä aiemmin kentälle tullut Ansu Fati, ja hänestä tuli Mestarien liigan nuorin maalintekijä. Ikää nuorukaisella oli tiistaina 17 vuotta ja 40 päivää.

Jatkopaikkansa tiistaina varmistivat Napolin ohella Liverpool, Dortmund, Lyon, Valencia ja Chelsea. Viime keväänä Mestarien liigan välierissä pelanneen Ajaxin tie vie Interin tavoin lohkokolmosena Eurooppa-liigaan, sillä H-lohkoa ennen päätöskierrosta johtanut Ajax hävisi kotikentällään Valencialle 0–1. Valencia ja Chelsea harppasivat pisteellä ohi hollantilaisseuran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.