Norja pudotti Australian pilkuilla MM-kisojen neljännesvälierätrillerissä – Australia tasoitti harvinaisella kulmapotkumaalilla

Norja on edennyt puolivälieriin jännittävien vaiheiden jälkeen jalkapallon naisten MM-kisoissa. Norja pudotti neljännesvälierätrillerissä Nizzassa Australian rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Ottelu oli varsinaisen peliajan jälkeen 1–1. Isabell Herlovsen oli vienyt Norjan johtoon puolen tunnin kohdalla, ja norjalaisten johto kesti viimeiselle kymmenminuuttiselle asti.

Australialle vihellettiin jo rangaistuspotku ensimmäisen puoliajan lopulla, kun saksalaistuomari katsoi Norjan puolustajan Maria Thorisdottirin pelanneen palloa kädellään. Videotarkistuksen jälkeen tuomari kuitenkin totesi, että pallo osui olkapäähän, ja pilkku peruttiin.

Australian "Matildat" tulivat viimein tasoihin 83. minuutilla harvinaisella maalilla. Elise Kellond-Knight antoi kulmapotkun, joka ei osunut kehenkään vaan kaarsi suoraan maaliin. MM-historian ainoa suoraan kulmapotkusta tehty maali ennen tätä nähtiin miesten MM-kisoissa 1962, kun Kolumbian Marco Coll yllätti Neuvostoliiton maalivahdin Lev Jashinin kulmalipulta.

Jatkoajan ensimmäisellä puoliskolla Australia joutui selkeään altavastaajan asemaan, kun Alanna Kennedy repi Lisa-Marie Utlandin maahan ja hänelle nostettiin koko MM-turnauksen ensimmäinen suora punainen kortti.

Sen jälkeen vajaalla pelannut Australia oli Norjan jatkuvan paineen alla, mutta Matildat onnistuivat pitämään maalinsa puhtaana norjalaisten vyörytyksessä.

Ratkaisu meni rangaistuspotkuille, ja heti Australian kaksi ensimmäistä laukojaa epäonnistui. Kapteeni Sam Kerrin laukaus viuhui katsomoon, ja Ingrid Hjelmstedt torjui Emily Gielnikin yrityksen. Norjalaisista kukaan ei erehtynyt, ja Norja voitti pilkkukisan 4–1.

Norjalaiset rentoina pilkkukisassa

Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Norjan Caroline Graham Hansen kertoi päävalmentaja Martin Sjögrenin saaneen joukkueen rentoutumaan ennen pilkkukisaa sanomalla, että joukkue voittaa tai häviää yhdessä.

–  Kaikki vain rentoutuivat ja tekivät työnsä. Joukkueessa oli todella mukava itseluottamuksen tunne. Näytti siltä, ettemme olisi tehneet elämämme aikana muuta kuin laukoneet rankkareita, Hansen sanoi Fifa.comin mukaan.

Australian päävalmentaja Ante Milicic kertoi lohduttaneensa kapteeni Kerriä ottelun jälkeen.

–  Vain suuret pelaajat voivat epäonnistua rangaistuspotkuissa, koska vähäiset pelaajat eivät edes lauo niitä, Milicic kertoi sanoneensa Kerrille.

– En tiedä, onko olemassa sanoja sille, miltä minusta tai tytöistä tuntuu. Olen äärimmäisen ylpeä heistä, on ollut kunnia työskennellä tämän ryhmän kanssa. Olen pettynyt, etten voinut auttaa heitä toteuttamaan unelmaansa, Milicic sanoi.

Seuraavaksi vastassa mahdollisesti Englanti

Vuoden 1995 maailmanmestari ja vuoden 2000 olympiavoittaja Norja selviytyi MM-puolivälieriin nyt ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Australia puolestaan jäi ulos kahdeksan parhaan joukosta ensi kertaa 16 vuoteen.

Norja joutuu tulemaan Ranskan MM-kisoissa toimeen ilman maailman parhaaksi pelaajaksi valittua Ada Hegerbergiä, joka on kieltäytynyt maajoukkuetehtävistä vuoden 2017 jälkeen.

Puolivälierissä Norja kohtaa joko mestarisuosikkeihin kuuluvan Englannin tai Kamerunin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.