Nuori suomalaishyökkääjä NHL-hississä – jo viides kutsu ylös reilun viikon aikana

NHL-jääkiekkoliigan New York Islandersin 21-vuotias suomalaishyökkääjä Otto Koivula sai perjantaina kutsun Islandersin ryhmään AHL-farmiseura Bridgeportista, Islanders kertoi Twitter-tilillään.

Koivulan liikehdintä AHL:n ja NHL:n välillä on ollut melkoista: perjantainen kutsu oli jo viides sitten lokakuun 30. päivän. Aiemmat pyörähdykset NHL-porukassa ovat jääneet vain käväisyiksi, ilman peliaikaa Islandersissa.

Islanders varasi 193-senttisen ja satakiloisen Koivulan vuoden 2016 varaustilaisuuden neljännellä kierroksella. Tampereen Ilveksestä Islandersin organisaatioon maaliskuussa 2018 siirtynyt Koivula pelasi viime kaudella Bridgeportissa 69 ottelua, mutta NHL:ssä ei peliaikaa tullut. Tälläkin kaudella NHL-debyytti on siis vielä antanut odottaa. Saaliina Bridgeportista on kahdeksasta pelistä tehot 2+2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.