Paras istuu katsomossa

Jalkapallon EM-kisat alkavat viikonloppuna.

Sitten huonot uutiset: kotikatsomojen lähettyvillä on tiedossa parin viikon ajan paitsi hienkatkuista hihkumista, myös turhautuneita selostajaan kohdistuneita solvauksia.

Kotikatsomojen tunnelmanvirityksestä vastaavat selostuskopin puolella jälleen kerran Ylen jäärät Jarmo Lehtisen johdolla, joten tarjolla on sähläystä nimien kanssa, mielikuvituksellisia sekaannuksia ja yleistä ymmärtämättömyyttä.

Edellä kuvattu ajatuskulku vaikuttaa olevan vallalla lajista innostuneen kansanosan keskuudessa. Samassa ryhmässä vallitsee lähes liikuttava yksimielisyys toisestakin selostusaiheisesta nyanssista: maan paras futisselostaja on tamperelainen Tuomas Virkkunen, 29. Titteli on legitimoitu ainakin IS Veikkaajassa ja Urheilulehdessä.

Kisamatka voittaa Pasilan kopin

EM-kisoissa pelaavat maaosan parhaat pelaajat. Suomi ei perinteiden velvoittamana ole mukana, mutta myös maan paras selostaja pysyy kisojen ajan kaukana selostuskopista.

Vuoden 2006 MM-kisojen alkulohkovaiheessa kymmenen ottelua Pasilasta käsin selostanut, freelancerina työskentelevä Virkkunen ei näe asetelmassa mitään erikoista saati skandaalinkäryistä.

- MM-kisoissa pelataan 64 ottelua, kolme matsia per päivä. Yle tarvitsi kisoja varten lisärekrytointia. EM-kisoissa pelejä on puolet vähemmän ja vain kaksi päivässä, eikä lisäavulle ole tarvetta.

Pääosin Urheilukanavalla kannuksensa hankkinut Virkkunen ei silti kiistä, etteikö arvokisojen selostaminen kiinnostaisi.

- Totta kai olisin mennyt jos olisi kysytty. Mutta tämäkin tilanne sopii. Pikku breikki tekee ihan hyvää, plus että pääsen muutaman ystävän kanssa paikan päälle ensimmäisiin arvokisoihini. Ehkä se kieltämättä voittaa Pasilan olot.

Sitten se olennainen kysymys: mitä väliä ylipäätään on, kuka otteluita selostaa?

- Kyllä minua suoraan sanottuna ottaa päähän tämä nykyinen suhtautuminen selostajiin. Tuntuu, ettei itse peliä edes seurata, vaan odotetaan tietokoneen ääressä, että selostaja sanoo jotain tyhmää. Moka kirjataan heti johonkin keskustelupalstalle ja sitä naureskellaan seuraavana päivänä työpaikalla.

Nettipalstoilla huutelijat saavatkin selostajalta tylyn tuomion.

- Samat tyypit toivovat jalkapallokulttuurin kehittyvän Suomessa, toivotaan että jalkapallosta puhuttaisiin enemmän. Ei kai se sillä kehity, että itse peli jää ihan taustalle, kun keskitytään haukkumaan jotain tyhjänpäiväistä selostajaa, Virkkunen tuhahtaa.

Asiantuntevuus on ykkösjuttu

Hän tiedostaa olevansa etuoikeutetussa asemassa kisoja nyt selostaviin Ylen selostajiin nähden, koska voi keskittyä vain yhteen lajiin.

- Moni ei ajattelekaan selostajia kritisoidessaan kuinka paljon esimerkiksi Ylellä ne kaverit tekevät kaikkea muutakin. Ne on siellä päivittäin duunissa, sitten ne on kolme viikkoa jääkiekon MM-kisoissa ja seuraavaksi on heti jalkapallon EM-kisat.

- Siinä on pari viikkoa aikaa vaihtaa lajia ja kuvioita. Kyllä mä voin sanoa, että jos mä menisin selostamaan jääkiekkoa tai suunnistusta tai taitoluistelua, olisin ihan helvetin pihalla. Vaatisi aivan järjettömän työmäärän, että olisi ylipäätään valmiudet mennä selostamaan jotain muuta lajia, Virkkunen myöntää.

Virkkusen tärkein ominaisuus selostajana on aito intohimo jalkapalloon. Selostamiseen pätee sama asia kuin kaikkeen toimittajan työhön: asiantuntemattomuutta voi peitellä tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta se aina näkyy.

- Kyllä asiantuntevuus on selostajan hommassa se ykkösjuttu. Se on minusta sitä, että ymmärtää peliä edes jollain tasolla. Tärkeämpää on osoittaa, että ymmärtää mitä kentällä tapahtuu, kuin kertoa jotain tyhjänpäiväisiä bullshit-tilastoja joltain 70- tai 80-luvulta.

Mutta kuka on maan parhaan jalkapalloselostajan Tuomas Virkkusen mielestä maan paras jalkapalloselostaja?

- Jos nyt Ylestä puhutaan, minusta Suomisen Tapsa on paras. Muuten esimerkiksi kolmikko Juha Taivainen, Mikko Innanen, J-P Jalo on sellainen, jonka rutiini- ja tietotaitotaso ovat mielettömän hyvää luokkaa. Ja kyllä Mertaranta ( Antero) oli vanhoina hyvinä aikoina hemmetin hyvä jalkapallossa.