Piinkova Italia murjoi Suomen naisten MM-haaveet

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue on hävinnyt MM-karsinnassa Italialle 1–3 (0–1). Italia voittaa lohkon ja menee jatkokarsintaan, Suomi jää toiseksi eikä Saksan MM-turnaukseen ole ensi vuonna asiaa.

Paha takaisku tuli Suomelle jo viidennellä minuutilla Pamela Contin päättäessä hienosti rakennetun hyökkäyksen maaliin.

Takaisku herätti suomalaiset, ja peli saatiin avauspuoliajalla vielä varsin tasaiseksi. Todella vaarallisia maalipaikkoja ei kuitenkaan saatu rakennettua. Italia sen sijaan kokeili muutamaankin otteeseen suomalaisvahti Tinja-Riikka Korpelan taitoja.

Toisen puoliajan alkuun toiveita nostatti Linda Sällströmin hieno tasoitus Tuija Hyyrysen yhtälailla hienosta keskityksestä. Pusku ei antanut Italian maalivahdille Anna Maria Picarellille mitään mahdollisuuksia.

Lukemat 1–1 eivät olisi Suomelle riittäneet, sillä sen verran ylivoimainen Italian maaliero kaikista lohko-otteluista oli Suomeen nähden.

Italia iski lopullisen niitin tylysti: kaksi maalia viidessä minuutissa, ensin Melania Gabbiadini nätisti tuikkauksella ja vielä Alice Parisi rangaistuspotkulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.