Puheenjohtaja Lahdella syytä hymyyn – lohkovoitto tuo Palloliitolle muhkean bonuksen

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti on seurannut miesten jalkapallomaajoukkueen kuluvaa vuotta hymy huulillaan. Monen edeltäjän tilanne oli toinen, kun maajoukkue etsi heidän puheenjohtajakausillaan virettä ja voittoja.

–  Pelaaminen on ollut kontrolloitua, ja on löytynyt itsevarmuutta sekä kypsyyttä, tammikuun loppupuolella puheenjohtajaksi valittu Lahti sanoi STT:n haastattelussa Budapestissä.

Suomi kohtaa sunnuntaina Budapestissä Kansojen liigan lohkovaiheen päätöspelissään Unkarin. Päävalmentaja Markku Kanervan miehistö on jo varmistanut lohkovoiton ja pääsyn pudotuspeleihin.

–  Lohkovoiton ehkä suurin merkitys on, että pääsemme ensimmäistä kertaa miesten A-maajoukkueen kanssa seuraavaan vaiheeseen jossain kilpailussa, Lahti sanoo.

Kommentillaan hän viittaa miesten maajoukkueen pettymysten sävyttämään historiaan EM- ja MM-karsinnoissa. Mikäli Suomi voittaa maaliskuussa 2020 pelattavissa Kansojen liigan C-divisioonan pudotuspeleissä välieränsä ja finaalin, se lunastaa EM-lipun.

Lohkovoitto nostaa Suomen tulevissa EM-karsintojen arvonnoissa kolmoskoriin ja seuraavassa Kansojen liigassa B-divisioonaan. Oma lukunsa on lohkovoiton imagohyöty vuosia kritisoidulle maajoukkueelle.

Jo osallistuminen tuo rahaa

Lohkovoitto tuo myös rahaa, sillä Euroopan jalkapalloliitto Uefa jakaa ykkösille 1,125 miljoonan euron palkintopotin. Pelkkä Kansojen liigan osallistuminen tuo vastaavan summan, joten Palloliiton kassaan kilisee 2,250 miljoonaa euroa.

–  Meillä on menossa Seurojen Palloliitto -hanke, joka on iso organisaatiomuutos ja aiheuttaa tänä ja ensi vuonna ylimääräisiä kuluja. Siihen tämä raha tuo hienon lisän, Lahti sanoo.

Rahaa suunnataan myös A-maajoukkueeseen, alle 21-vuotiaisiin ja naisten puolelle. Myös pelaajat saavat bonuksia.

Seurojen Palloliitto -kehityshankkeessa resursseja siirretään hallinnosta seuroille ja kenttätyöhön sekä pyritään tehostamaan liiton päätöksentekoa.

–  Meillä on hyvä suunnitteluvaihe takana, ja olemme tehneet avainhenkilöiden rekrytointeja. Nyt uskaltaa jo sanoa, että tämä toteutuu aikataulussa.

Jalkapallosyksyssä on nähty myös suomalainen MM-kisapaikka, sillä alle 17-vuotiaat tytöt pelaavat parhaillaan lopputurnausta Uruguayssa. Joukkueen urakka päättyy alkulohkoon.

–  Se on erittäin hieno maajoukkue. Isossa kuvassa joukkue on voittaja, sillä se on yksi kolmesta Euroopan maasta, joka on ylipäätään päässyt turnaukseen, Lahti kehuu.

Jatkoa mietitään rauhassa

Kanervan nykyinen sopimus kestää seuraavien EM-kisojen loppuun, mikäli Suomi niihin pääsee. Jos kisapaikkaa ei tule, Kanerva pesti jatkuu vähintään Kansojen liigan pudotuspeleihin.

–  Katsomme rauhassa. Rive (Kanerva) on tehnyt todella hyvää työtä, Lahti vastaa kysymykseen, onko valmentajan mahdollinen jatkopesti jo ajankohtainen.

Kanerva tekee kokoonpanomuutoksia Unkari-otteluun

Päävalmentaja Kanerva lupaa muutoksia avauskokoonpanoon, kun jalkapallomaajoukkue kohtaa sunnuntaina Unkarin.

Sitä Kanerva ei paljasta, kuinka monta uutta pelaajaa avauskokoonpanossa nähdään verrattuna torstain Kreikka-vieraskamppailuun.

–  Muutoksia tulee enemmän kuin yksi ja vähemmän kuin viisi, hän sanoi lauantaina Budapestissä.

Kanervan vaakakupissa painavat monet asiat. Suomi on varmistanut lohkovoiton ja pudotuspelipaikan, joten ottelussa olisi mahdollisuus tehdä kokeiluja myös tulevia EM-karsintoja silmäillen.

Unkari-ottelu ei toisaalta ole merkityksetön, sillä lisäpisteet auttavat Suomea saavuttamaan Kansojen liigan pudotuspeleihin kotiedun. Mikäli Suomi veisi C-divisioonan pudotuspelit nimiinsä, se lunastaisi EM-kisapaikan.

–  Isoimmat paineet ovat tietyllä tavalla poissa, mutta haluamme päättää kauden hyvään tulokseen. Emme halua aloittaa negatiivista putkea, Kanerva muistutti.

Suomelle pientä murhetta tuo pelaajien terveystilanne. Simon Skrabb on loukkaantumisen takia sivussa, ja Pyry Soirin takareisi on pieni kysymysmerkki.

–  Muutamalla pelaajalla on vähän flunssaa. Uskon, että kaikki täällä mukana olevat ovat käytettävissä.

Unkari on menettänyt jatkomahdollisuutensa ja on lohkossa kolmantena. Joukkue kukisti torstaina Viron 2–0.

–  Unkari oli Viroa vastaan vahva. Heidän erikoistilannepelaamisensa on vahvaa. Sieltä löytyy kokoa ja laatua. Unkari prässäsi Viroa vastaan aggressiivisesti. Aika näyttää, ottavatko meitä vastaan varovaisemmin.

Kreikka-tappiopeli oli Suomelta melko keskinkertainen esitys.

–  Jäi vähän hampaankoloon. Jos ajattelee jatkoa, meidän täytyy raapia pisteitä myös vieraissa, Kanerva sanoi.

-----

Korjattu klo 20.43: Kanerva kertoi avauskokoonpanon muutoksista Budapestissä lauantaina, ei torstaina, kuten jutussa ensin luki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.