Puolustajalegenda Bobby Orr ylistää Sidney Crosbya – nostaa hänet rinnalleen NHL:n kaikkien aikojen viisikkoon

Pittsburghin tähtihyökkääjä Sidney Crosby sai torstaina hivelevän tunnustuksen kiekkolegenda Bobby Orrilta. Puolustajaroolin 1960- ja 1970-luvuilla mullistanut Orr kertoi laskevansa Crosbyn NHL-liigan kaikkien aikojen parhaiden pelaajien viisikkoon.

Orr ylensi Crosbyn itsensä, Wayne Gretzkyn, Mario Lemieux'n ja Gordie Howen rinnalle. Suurempaa kunniaa Crosbylle on vaikea kuvitella.

–  Haluan, että Crosbyn nimi on helppo mainita meidän kanssa samassa yhteydessä. Luottakaa arviooni, että hän on juuri niin poikkeuksellinen pelaaja, Orr ylistää Crosbya NHL:n nettisivuilla.

–  Uskon, että kaikki tämän listan pelaajat sanoisivat samat sanat, jos asiaa kysyttäisiin heiltä. Sid kuuluu tähän listaan.

Orr valittiin aikoinaan kahdeksan kertaa NHL:n parhaaksi puolustajaksi, vaikka hän kärsi urallaan pahoista polvivaivoista. Hän näkee Crosbyssa samanlaista sisukkuutta ja taistelutahtoa kuin itsessään.

–  Kyse on lahjakkuudesta ja vimmasta menestyä. Ja mitä kaikkea hän onkaan kokenut, Orr luettelee Crosbyn erityispiirteitä.

–  Häntä on murjottu, hän on loukkaantunut vaikka kuinka moneen kertaan, ja hänellä on silti Stanley cupin voittoja, olympiakulta, maailmancupin voitto.

McDavid voi nousta samalle tasolle

Crosby on Pittsburghin ykkösvaraus vuodelta 2005. Hän on tehnyt NHL:n runkosarjassa 1  263 tehopistettä vain 984 ottelussa ja 186 pistettä 164 pudotuspeliottelussa. Stanley cupin Crosby on voittanut 2009, 2016 ja 2017.

Orrin arvion mukaan Edmontonin Connor McDavid voisi nykypelaajista kasvaa Crosbyn mittoihin.

–  McDavid voi jonain päivänä nousta tähän joukkoon, mutta Sid jo kuuluu tähän ryhmään. Kunnioitan häntä valtavasti, Orr tunnustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.