Roope Korhonen jälleen sotkamolaisten pelastaja

Imatran Pallo-Veikkojen pistesarake Superpesiksessä näyttää yhä yhtä, kun Sotkamon Jymy jatkoi voittosarjaansa Ukonniemessä. IPV taisteli hyvin, mutta hyytyi hellekelissä kotitappioon lukemin 0–2 (5–8, 2–4).

– Taisi startti aamulla puoli seitsemältä tehdä joukkueen uniseksi. Annoimme räpylästä jaksojen aluissa isännille kaksi juoksua, mutta Roope Korhosen läpilyönti sai joukkueen virkoamaan, kuvaili kaikki kolme otteluaan voittaneen Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen.

IPV johti avausjaksoa Jere Dahlströmin ja Sami Partasen kotiutuksilla 2–0, kunnes Jymyn jokeri Roope Korhonen vapautti vieraiden pelin. Korhonen sivalsi kauden ensimmäisen kunnarinsa upotettuaan toisen vuoroparin tasoittavalla pelin ensimmäisen lyöntinsä maisemiin. Korhosen sivallus tuotti 1+3 juoksua pallon painuttua takarajalle yli IPV:n kolmoskoppari Jussi Hurskaisen.

Toisellakin jaksolla kotijoukkue oli kaksi juoksua edellä, kunnes Roope Korhonen iski kolme ja apupoikansa Lauri Rönkkö yhden juoksun jokeripaidassa.

IPV:n palkitut olivat neljä juoksua lyönyt Partanen (7 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja kaksi juoksua tuonut ykköskärki Teemu Nurmio (8/9).

Jymyn sankariksi 1+7 juoksua paukuttaneen jokeri Roope Korhosen (9/11) rinnalla kohosi kakkosta hihassaan kantava yleismies Joni Rytkönen (8/9).

Kiteeläisille avaustappio Saarikentän sirkuksessa

Tappiottomien joukkueiden määrä supistui kolmeen, kun Vimpelin Veto nöyryytti Saarikentällä Kiteen Palloa 2–0 (5–0, 14–1).

Avausjakson isännille ratkaisi jokeri Perttu Ruuska lyömällä jakson avausjuoksun ensimmäisessä vuoroparissa ja 1+2 juoksua ajolähdöstä kolmannessa vuoroparissa.

Ruuska takoi toisellakin jaksolla isäntien kolme ensimmäistä juoksua.

Vedon tilastohirmut olivat 1+7 juoksua lyönyt Ruuska (10/13) ja neljä juoksua lyönyt sekä kolme tuonut Sami Haapakoski (9/13).

KiPasta erottuivat kakkoskoppari Samu-Kalle Varonen (3/4) ja kakkosvahti Ville Kotro (4/7).

Toikka pelasti Koplan täyspotin

Kouvolan Pallonlyöjät jatkaa ainoana joukkueena täysin pistein, kun kymenlaaksolaiset löivät Pattijoen Urheilijat 2–0 (4–3, 5–1)

Vieraat johtivat avausjaksoa pariin kertaan, mutta KPL rynni jaksovoittoon Sasu Toikan viimeisen vuoroparin tasoittavan voittokotiutuksella.

Toisella jaksolla Koplan kotiutusosasto osoitti leveytensä. Matti Latvala, Juho Hacklin, Toikka ja Matti Saukko löivät juoksun mieheen isäntien kahden ensimmäisen sisävuoron aikana.

Koplan keskipalkissa takuutyötä tekivät kolme juoksua lyönyt Toikka (5/7) ja kahdesti kotiuttanut Latvala (3/7).

Raahelaisten luotettavimmat olivat kolme juoksua lyönyt jokeri Juuso Keski-Koukkari (4/7) ja kertaalleen kotiuttanut lukkari Topi Kosonen (4/5).

JoMalle kolmas täysi pistepotti

Kempeleen Kiri ei pystynyt kiusaamaan mestaruutta puolustavaa Joensuun Mailaa kovinkaan tehokkaasti hävittyään pohjoiskarjalaisille 0–2 (1–4, 0–8).

Jokerit Aleksi Rautiainen ja Juha Niemi sekä Tuomas Jussila löivät vieraille kolmen juoksun johdon jo ensimmäisessä vuoroparissa.

Toisella jaksolla Rautiainen ja kunnarin kiertänyt Henri Litmanen vastasivat mailan varressa kolmesta juoksusta mieheen.

KeKin osaavimpia olivat vaihtaja Markus Keski-Petäjä (5/7) ja lukkari Jani Lassila (5/7).

JoMasta vastustamatonta jälkeä tekivät vaihtaja Litmanen (10/12) ja kuudesti kotiutuspaikkaan päässyt Rautiainen (4/9).

Siilinjärven nousijat hyvästelivät jumbosijan

PattU jäi ainoaksi nollakerholaiseksi, kun Siilinjärven Pesiksen nousijajoukkue otti avausvoittonsa Alajärven Ankkurien kustannuksella numeroin 2–1 (1–5, 3–0, 2–1).

SiiPe johti avausjaksoa puolivälissään, mutta kaksi juoksua tuonut Ville Posti paineli jaksovoiton arvoisella vauhdilla vieraiden etenijänä. SiiPe saalisti kauden avauspisteensä Teemu Kinnusen, Juho Keinäsen ja Mikko Hakomäen toisella jaksolla lyömillä juoksuilla.

Taistelu pisteistä venyi paria minuuttia vaille kolmetuntiseksi, kunnes Kimmo Lukkarin ja Kinnusen SiiPelle supervuoroparin avaavalla iskemät kotiutukset katkaisivat AA:n toiveet.

Savolaisista sitkeimmin esiintyivät koppari Antti Rinnevuori (3/6) ja vaihtaja Samu Vainikainen (5/7).

Ankkurien etevimmät olivat vaihtaja Posti (5/11) ja yhden juoksun lyönyt polttaja Nestori Yli-Sissala (3/6).