Roppakaupalla pisteitä haalinut Grönholm nousi voittajaksi rallicrossin MM-sarjassa

Pitkältä tauolta kilpailuihin palannut Niclas Grönholm oli hyvässä vauhdissa rallicrossin MM-sarjan viidennessä kilpailussa Norjassa. Umpilisäkeleikkauksen takia kaksi kisaviikonloppua menettänyt suomalainen voitti lauantaina molemmat karsintaeränsä. Sunnuntain ensimmäisessä lähdössään hän oli viides, mutta jatkoi vauhdikkaasti toisen karsintalähtönsä ja välieränsä voittoihin.

Grönholmin ykkösruutu oli sateen jäljiltä erittäin liukas, joten hän menetti etunsa heti finaalin lähdössä. Hän ehti maaliin kolmantena ruotsalaiskaksikon Anton Marklund ja Kevin Hansen jälkeen.

Kisan jälkeen Grönholm nostettiin lopulta koko kisan voittajaksi. Hansenille annettiin ensin aikarangaistus työntämisestä ja sitten Marklundin Renaultin etupuskuri todettiin sääntöjenvastaiseksi.

–  Toki voitto on voitto, mutta ei tällä tavoin voittaminen ole oikein mukavaa. Mutta näin tämä nyt meni, Grönholm kommentoi tallinsa tiedotteessa kuultuaan päätöksestä.

Grönholm sai nappisuorituksestaan yhteensä 30 MM-pistettä. MM-kokonaistilanteessa hän on viidentenä, kun sarjasta on ajettu puolet.

–  Meidän autoilla on nyt kyllä todella hyvä vauhti ja tässä on vielä mahdollisuuksia vaikka mihin, kun ajatellaan loppukautta, GRX Taneco Teamin johtaja ja Niclas Grönholmin isä Marcus Grönholm totesi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.