Ruuskanen antaa takareiden toipua eikä heitä Pariisissa

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen kilpailee näillä näkymin seuraavan kerran Timanttiliigan Glagsgow'n kilpailussa 12. heinäkuuta. Liigan lauantainen mittelö Pariisissa jää väliin. Ruuskasen oikean jalan takareisi ei ole vielä kunnossa.

- Pariisi jää väliin varotoimena. Annetaan takareiden palautua vielä vähän aikaa. Jos kaikki menee suunnitellusti, Glasgow'ssa on seuraava kilpailu, Ruuskanen kertoo.

Ruuskanen oli epäonninen sunnuntaina Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Kilpailua edeltäneessä verryttelyssä reiden lähentäjälihakseen iski kramppi ja takareiden lihas venähti hieman.

- Käytiin magneettikuvissa ja sen mukaan takareidessä on vain venähdys. Lähentäjä on jo kunnossa, mutta takareisi saa levätä vielä viikon verran, Ruuskanen sanoo.

Suomalaisista Pariisissa heittää vain Tero Pitkämäki. Ari Mannio katsoi parhaaksi keskittyä hiomaan tekniikkaansa. Hän kilpailee seuraavan kerran Kuortaneen Eliittikisoissa 13. heinäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.