"Selvisin vähällä" – Risto Tupamäki toipuu ravirysäyksestä kotonaan

Ohjastaja sai Killerin haverissa pahimman vamman solisluuhun. Tamma Ponutellalla ajettiin jo sunnuntaina. Hevonen viedään kuitenkin tutkimuksiin, joissa selvitetään, miksi hengitys vaikeutui kesken lähtökiihdytyksen.

Raviohjastaja Risto Tupamäki, 60, oli sunnuntaina melkoisissa oho-tunnelmissa. Kokenut ravimies toipui kotonaan Petäjävedellä kolhuista, joita hän sai rysäytettyään lauantain Toto76-raveissa tamma Ponutellan kanssa päin Killerin radan tiilimuuria.

– Olihan se pamaus. Paljon huonomminkin olisi voinut käydä, Tupamäki huokaisi.

Hän kävi heti onnettomuuden jälkeen Keski-Suomen keskussairaalassa, jossa todettiin vamma solisluussa.

– Se on joko poikki tai murtunut. Jatkotutkimukset tarkentavat diagnoosin, ohjastaja kertoi.

– Muuten selvisin yllättävän vähällä. Tällä hetkellä kroppaa ei juurikaan kolota. Hyvä niin. Sitä ei tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin komean ja korkean ilmalennon jälkeen pudonnut päälleni asvalttiin. Nyt sain onneksi käsiä eteen.

Ponutella jo lenkillä

Ponutellan voinnistakin Tupamäki oli kuullut huojentavia tietoja.

– Sillä oli tänään (sunnuntaina) jo ajettu. Jaloissa on ruhjeita, mutta ei mitään pahempia.

– Viisivuotias tamma viedään kuitenkin tarkkoihin tutkimuksiin. Hevosen hengitysääni oli sen kaltainen, että kurkussa saattaa olla jotain ongelmaa, joka vaatii operointia, Tupamäki selvitti.

Rysäyksen syyksi ohjastaja arveli nimenomaan hapen saannin vaikeutumista. Se aiheutti Ponutellalle paniikin tunteen.

– Rattailla tajusin, että hevonen ei tiennyt, mihin oli menossa. Minulla ei ollut siinä tilanteessa mitään tehtävissä.

Joskus hevosen hengitys vaikeutuu, kun kieli nousee kuolaimen päälle. Killerin tapauksessa kyse ei ollut kuitenkaan tästä. Ponutellan kieli oli sidottu kiinni. Tämä on yleinen käytäntö hevosilla kilpailtaessa ja harjoitellessa.

"Nyt mennään"

Tupamäki myönsi säikähtäneensä tilannetta.

 

– Oli se aikamoinen tunne, kun huomasi, että nyt mennään ja mikään ei auta. Mutta toisaalta: kaikki tapahtui tosi äkkiä.

– Kun nousin ilmalennon jälkeen maasta ylös ajattelin ensin, että eihän tässä kuinkaan käynyt. Sitten alkoi solisluun kohdalla tehdä kipeää, ohjastaja selvitti.

Tapaus oli perin harvinainen.

– Olisiko minulla takana noin 15 000 lähtöä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mitään vastaavaa tapahtui, Tupamäki kertoi.

– Joskus on käynyt niin, että hevonen on kisan aikana tukehtunut ja kaatunut. Mutta, että päin tiilimuuria. Ei koskaan ennen.

Tuskin ihan heti tulevaisuudessakaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .