Slovakia nojaa altavastaajan asemaansa

Slovakia on keskittynyt kasaamaan paineita Hollannin niskaan ennen maiden välistä MM-jalkapallon neljännesvälierää.

Slovakian valmentaja Vladimir Weiss kertoi voivansa katsoa Hollannin otteluita videolta vaikka 20 kertaa löytämättä joukkueen pelistä mitään heikkouksia.

Toteamus voisi kertoa esimerkiksi Hollannin suuruudesta tai Weissin kyvyttömyydestä valmentajana, mutta tosiasiassa kommentti oli pelkkää peliä edeltävää propagandaa.

Slovakia havaitsi viimeistään lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Italiaa vastaan, että altavastaajan asema sopii sille kuin nakutettu.

Uutta-Seelantia vastaan (1–1) Slovakialla oli paineet, eikä pelaamisesta tullut mitään. Italian slovakit kaatoivat sensaatiomaisesti 3–2, kun maailma odotti maailmanmestarin vihdoin heräävän.

– Meillä ei ollut mitään hävittävää, koska kukaan ei odottanut meidän lyövän Italiaa. Hollantia vastaan tilanne on samankaltainen. Paineet ovat heillä, Slovakin Miroslav Stoch sanoi.

Slovakian sudenkuoppa on siinä, että joukkue saattaa olla kylläinen tehtyään jo maan lyhyen historian suurimman jalkapallouroteon.

– Nyt olemme sankareita. Slovakia on euforian vallassa. Ehkä me pelaamme hieman hyökkäävämmin Hollantia vastaan, valmentaja Weiss totesi.



Voitokas, muttei vakuuttava



Hollanti oli alkulohkovaiheessa Argentiinan kanssa ainoa joukkue, joka voitti kaikki kolme peliään. Silti oranssipaidat eivät onnistuneet vakuuttamaan peliesityksillään.

– Toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä, mutta vielä on asioita, joissa löytyy parannettavaa, Hollannin Robin van Persie pohti.

EM-kisoissa 2008 ja MM-kisoissa 2006 Hollanti putosi jatkosta heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

– Slovakia on vastustaja, jota ei saa aliarvioida. Meillä ei ole varaa olla huolettomia, Hollannin valmentaja Bert van Marwijk muistutti.

Hollannin onneksi ja Slovakian kauhuksi Kamerunia vastaan paluun pelikentille tehnyt Arjen Robben on pelikunnossa takareisivammansa jäljiltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.