Syyttäjä: Jukurien puheenjohtaja Jukka Toivakka uhkasi pysäköinninvalvojaa väkivallalla ja yritti ajaa tämän päälle – Toivakka kiistää syytteet

Syyttäjä vaatii jääkiekkoseura Mikkelin Jukurien puheenjohtajalle Jukka Toivakalle ehdollista vankeutta. Toivakkaa syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelyn yrityksestä.

Syyttäjän mukaan Toivakka kiihdytti vaarallisesti autollaan, uhkasi pysäköinninvalvojaa väkivallalla ja yritti ajaa tämän päälle. Pysäköinninvalvoja ehti väistää pois auton tieltä.

Epäilty rikos tapahtui viime vuoden joulukuussa Mikkelissä.

Toivakka kiistää kaikki syytteet. Hän myöntää poistuneensa paikalta voimakkaasti kaasuttaen, mutta kiistää, että pysäköinninvalvoja olisi ollut vaarassa jäädä alle.

Oikeudenkäynti oli tiistaina, ja tuomio asiassa annetaan 6. marraskuuta.

Toivakka on jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.