Tammivaara ottaa palloilulajit vastuulleen Olympiakomiteassa – Koripallon EM-kotikisat ensin maaliin

Vahvasti jyväskyläläistaustaisen Ari Tammivaaran sopimus on kaksivuotinen.

Koripallotaustainen Ari Tammivaara vastaa Olympiakomiteassa joukkuepelien valmennuksesta ensi vuoden alusta. Olympiakomitea kertoi Tammivaaran kahden vuoden sopimuksesta keskiviikkona.

Ennen Olympiakomiteaan siirtymistään Tammivaara toimii elo-syyskuussa pelattavien koripallon EM-kotikisojen pääsihteerinä.

Vastuuvalmentajan tehtävänä on edistää palloilulajien huippu-urheilumenestystä.

– Joukkuepeleillä menee Suomessa hyvin, mutta hyvällä yhteistyöllä voimme olla vielä vahvempia, rekrytointiprosessissa mukana ollut jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund sanoi OK:n tiedotteessa.

Aiemmin OK:n palloilulajien vastaavina ovat toimineet Tapparaa valmentava Jukka Rautakorpi ja koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.

Tammivaara on asunut, opiskellut, pelannut ja valmentanut Jyväskylässä kaikkiaan pari kymmentä vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.