Tanskan turnausvoitto sinetöi, Kuosmanen vei painin EM-paikan

Viime vuoden EM-pronssimitalisti Elias Kuosmanen oli Painiliiton valinta huhtikuisiin EM-kisoihin. Kuosmasen valinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvyys, sillä taistelu kreikkalais-roomalaisen painin 97-kiloisten sarjan edustuspaikasta oli tiukka. Kuosmasen ohella ehdolla oli toinen menestyjä Arvi Savolainen.

–  Hiljattain Tanskassa käyty kovatasoinen Thor Masters -turnaus kallisti vaa'an Kuosmaselle. Kyseessä oli miesten turnaus, jossa Kuosmanen otti kuusi voittoa ja kukisti finaalissa Norjan kahden vuoden takaisen Euroopan mestarin Felix Baldaufin, Painiliiton puheenjohtaja Tuomo Karila perusteli Kuosmasen valintaa.

Hän painotti myös, että vuosi sitten Kuosmanen paini miesten EM-pronssia Venäjällä. Tuolloin Suomen miesten edellisestä painin arvokisamitalista oli kulunut neljä vuotta.

EM-kisapaikasta kilvoitellut Savolainen on vääntänyt arvokisamitalinsa nuorten sarjoissa. Savolainen paini viime syksynä alle 20-vuotiaiden maailmanmestariksi ja otti maaliskuun alussa 23-vuotiaiden EM-kultaa.

Savolainen on näyttänyt tasoaan myös monissa miesten kansainvälisissä turnauksissa. Savolainen muun muassa kukisti Kuosmasen Ilmajoella painitussa Arvo Haavisto -turnauksessa viime joulukuussa.

Tasainen kaksikko kirittää toisiaan

Karila pitää 97-kiloisten EM-valintaa Suomen painin kannalta myönteisenä ongelmana.

–  Kahdesta väkevästä tahtopainijasta on koko ajan hyötyä toisilleen. Toki niin on myös Suomen painille. Aina hyvä lähtee ja hyvä jää.

–  Kisoja riittää molemmille. MM-kisat Astanassa ensi syyskuussa ovat asia erikseen, Karila totesi.

Painin tämän vuoden EM-kisat käydään Romanian Bukarestissa 8.–14. huhtikuuta. Suomea edustaa kisoissa yhdeksän painijaa. Kuusi miestä painii kreikkalais-roomalaista, kaksi vapaapainia, ja naispainissa on mukana mitalitoivo Petra Olli.