Tennistähti Federer voi tehdä historiaa tällä viikolla

Jos Federer selvittää tiensä turnauksessa välieriin, siirtyy hän maailmanlistan ykköseksi.

Sveitsin tennissuuruus Roger Federer voi tehdä tällä viikolla historiaa Rotterdamin ATP-turnauksessa. Jos Federer selvittää tiensä turnauksessa välieriin, siirtyy hän maailmanlistan ykköseksi ohi Espanjan Rafael Nadalin.

Tämä taas tarkoittaisi sitä, että 36-vuotiaasta Federeristä tulisi kautta aikain vanhin miespelaaja rankingin ykkösenä.

Ennätystä pitää hallussaan Yhdysvaltain Andre Agassi, joka oli listan piikkipaikalla 33-vuotiaana vuonna 2003.

– Toivon pääseväni ykköseksi tällä viikolla. Saavutus olisi melko uskomaton, Federer sanoi.

Federer nähdään tällä viikolla tositoimissa ensimmäistä kertaa sitten tammikuun voittoisan Australian avointen. Siellä saavutettu grand slam -titteli oli Federerille jo uran 20:s.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.