Tuuli starttasi kautensa vahvasti EM-sarjassa, viikonloppuna odottaa avauskisa MotoE:ssä

Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli lähtee varmoin ajatuksin kauden ensimmäiseen sähköpyörien MotoE-osakilpailuun, joka kaasutellaan ensi sunnuntaina Espanjan Jerezissä.

Tuuli kisaa MotoE-luokassa suomalaisen Ajo Motorsportin väreissä.

Imatralaislähtöinen Tuuli on esittänyt heinäkuussa väkeviä otteita ratamoottoripyöräilyn Moto2-luokan EM-sarjassa, jossa hän ajaa Team Stylobiken riveissä. Tuuli on päristellyt kauden neljässä EM-sarjan lähdössä neljä kertaa toiseksi.

–  Edelliset pari kuukautta ovat olleet erittäin outoja, mutta olen yrittänyt hyödyntää tätä aikaa ja harjoitella kovasti. En malta odottaa, että pääsen taas MotoE-pyörän selkään ja näen taas koko tiimin. Jerez on rata, josta pidän, Tuuli kertoi Ajo Motorsportin tiedotteessa.

MotoE-kauteen kuuluu seitsemän osakilpailua. Jerezissä ajetaan myös toinen kilpailu 26. heinäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.