Uskomaton Riikka Sallinen on soihdunkantaja, jota välillä hävettää kulkea nuorten lupausten seurassa

Jos Riikka Sallinen huomaisi MM-kaukalossa ajattelevansa ikää, sitä että täyttää kesäkuussa 46 vuotta, se olisi siinä.

Hän marssisi saman tien pukukoppiin, nakkaisi varusteet nurkkaan ja pukisi siviilivaatteet päälle.

– Jäällä ikävuodet eivät tule koskaan mieleen, maailman naiskiekkoilun legenda sanoo.

– Kaukalon ulkopuolella kylläkin. Joskus kun kävelemme pelaajien kanssa yhdessä, vähän hävettää.

Sallista naurattaa.

– Ei, älä kuvittele, että kärsisin ikäkriisistä, hän varoittaa.

– Mutta silloin tällöin tulee erikoinen fiilis, kun mennään yhtä matkaa nuorten pelaajien kanssa. Kyllähän minusta näkee, että olen paljon vanhempi kuin muut, vanhempi kuin nuorimpien pelaajien äidit.

– Hävettää, että kuuluisiko minun olla tässä porukassa. Olen sitten sillai, että, hei, menen nyt tätä seinänviertä.

Sallinen huomaa pohtivansa sivullisten aivoituksia.

– Nehän saattavat ajatella, että eikö tuolla ole muuta tekemistä kuin roikkua mukana.

Mutta mahtavaa, että Sallinen ”roikkuu mukana”. Hän on suomalaisessa naisjääkiekkoilussa soihdunkantaja, joka on jättänyt lähtemättömän jäljen ja ollut luomassa lajikulttuuria.

Sallinen itse ei ajattele näin, ei tietenkään. Hän on perusvaatimaton jyväskyläläinen.

– Asiat kehittyvät kokonaisvaltaisesti, eivät yhden ihmisen ansiosta, Naisleijonien pioneeri huomauttaa.

– Tässäkin maajoukkueessa on monta esimerkin antajaa, pelaajaa, jotka omalla panoksellaan siirtävät tekemisen perinnön uusille sukupolville.

Toki Sallinen myöntää olevansa ”Mummeli” ja ”Mammutti”.

– Kun kerron nuorille pelaajille juttuja naisjääkiekon historiasta tai maailman menneistä tapahtumista, he katsovat toisiaan, että jaa-ha, vai niin, hyökkääjä numero 13 hymähtää.

– Minä olen elänyt silloin, kun Berliinin muuri murtui, heille se on kappale koulun historian oppikirjasta. Minun lapsuuden pelkoni oli, että Neuvostoliitto tulee ja hyökkää Suomeen.

– He ajattelevat, että mitä ihmettä tuo nyt höpöttää. Eivät he kanna sellaisia pelkoja.

 

Naisleijonien superlahjakkuuksilla Elisa Holopaisella, 17, Viivi Vainikalla, 17, ja Nelli Laitisella, 16, on jotain mistä unelmoida.

Riikka Sallisella ei heidän iässään ollut.

– Jos joku tyttö halusi 1980-luvun lopussa urheilla, ei jääkiekko ollut mikään vaihtoehto, tuolloin Riikka Niemisenä temmeltänyt monilajipalloilija muistelee.

– Jos ajatellaan, että olin 15-vuotiaana lupaus urheilijana, niin miksi ihmeessä pelasin jääkiekkoa, jossa ei ollut minkäänlaista kansainvälistä toimintaa, eikä muutenkaan mitään näkymää.

Naisten kiekko oli harrastustoimintaa.

– Nyt ymmärrän, miksi isäni halusi, että olisin valinnut jonkin toisen lajin kuin jääkiekko.

Salliselle pelaaminen ei ole lisäarvo vaan lähtökohta.

– Se vain on niin: tykkään harjoitella ja pelata, hän toteaa.

Nimenomaan yhdistelmänä.

– Pelaaminen ei ole kivaa, jos et ole hyvässä kunnossa.

Päätettyään vuonna 2003 pyhittää aikansa lapsille, Sallinen lopetti jääkiekon.

– No, kyseessä ei sitten ollutkaan lopettaminen vaan kymmenen vuoden tauko, Sallinen toteaa.

– Sen aikana paikallinen Ljungbyn salibandyjoukkue pyysi minut mukaan. Joo, oli sinänsä hauska pelata, mutta omaa itseäni ärsytti, että en ollut hyvässä kunnossa.

– Jos teen jotain, haluan tehdä sitä kovalla tasolla. Ei minusta mitään puulaakipelaajaa tule.

Espoossa Sallista on ilahduttanut MM-turnauksen ympärillä vallitseva ilmapiiri.

– Koska olen asunut pitkään Ruotsissa, en oikein tiennyt, missä Suomessa naisten jääkiekon suhteen mennään, hän valottaa.

– Tunnelma on positiivisempi kuin olin ajatellut. Kaikki haluavat meidän joukkueelle hyvää.

Sallisella on perspektiiviä asiaan.

– Olen kulkenut pitkän taipaleen ja nähnyt, että asioita tapahtuu.

– Tietenkin nämä nuoret pelaajat ovat sitä mieltä, että uusien tuulien pitää puhaltaa heti asiat parhaaseen mahdolliseen jamaan. Ei se vain mene niin, kaikki vaatii aikansa.

– Aina puhutaan rahasta, mutta kyllä asiat edistyvät jo pelkästään sillä, että asenteet muuttuvat.

Asenteilla Sallinen tarkoittaa myös pelaajien vastuuta omasta urheilustaan ja lajistaan.

Yhtä asiaa Salliselta tivataan kyllästymiseen asti.

Lopetatko näihin kisoihin?

– Jos tässä ja nyt pitää vastata, tämä on viimeinen kausi, hän sanoo.

Mutta.

– Annan itselleni mahdollisuuden. Kuulostelen, miltä minusta tuntuu, kun kausi on ohi ja pitäisi alkaa valmistautua seuraavaan kauteen, Sallinen pyörittelee.

Voi olla, että hieno ura loppuu. Mutta mikä ettei se voisi jatkuakin.

Pekingin talvikisoissa 2022 Sallinen ei olisi vielä edes viisikymppinen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .