Vain kaatuminen olisi voinut pilata Iivo Niskasen ylivoiman Rukalla

Maastohiihtäjä Iivo Niskanen viihtyy Rukan laduilla ja kasvatti maailmancupin osakilpailuvoittojensa saldon neljään lauantaina. Hän oli 15 kilometrin perinteisen valtias maailmancupin normaalimatkojen avauskilpailussa.

Niskanen tarjoili ylivoimaa, järkevää hiihtoa ja otti yleisön haltuun tähden elkein.

–  Impilinnan nousun jälkeen piti ottaa aika varman päälle ja mennä pikkuisen auraten se lasku. Ainoa tapa miten olisin voinut sössiä, olisi ollut kaatuminen. Maalissa kaikki ilo irti, mitä oli otettavissa, Niskanen summasi kilpailun loppuhetkiä.

Niskasen neljästä voitosta kolme on Rukalta.

– Tämä on yksi suosikkipaikoistani, ja täällä oli nyt kannustajia enemmän kuin koskaan. Maaliviivan ylittäminen oli tunteikas hetki, Niskanen tuumi.

Kläbo putosi kyydistä

Auraamiseen ja muuhun varman päälle ottamiseen oli varaa, kun Niskanen niputti vastustajansa jo hyvissä ajoin ja jatkoi jauhamista läpi kilpailun.

–  Kolme viime viikkoa olen harjoitellut kovaa. Viime viikonloppu ei ollut kovin hyvä, mutta täällä homma on mennyt koko ajan paremmaksi. Avainasia oli tiputtaa Johannes (Hösflot Kläbo) toisella kierroksella, Niskanen ruoti.

Niskanen pääsi jo kilpailun alkupuolella samaan letkaan Kläbon kanssa. Suomalainen teki ratkaisevan nykäisyn jo viiden kilometrin jälkeen, eivätkä muut hiihtäjät pystyneet enää vastaamaan.

–  Jos haluaa voittaa, ei saa tarjota perässä hiihtäville koko ajan tasaista vauhtia, Niskanen jutteli.

Aina ei tarvita täydellistä

Niskanen on profiloitunut isojen kisojen mieheksi, mistä kertovat kolme arvokilpailukultaa ja kaksi pronssia.

Maailmancupin voittojen määrä ylitti vasta lauantaina arvokilpailukultien määrän, kun Rukan vuosien 2014 ja 2016 sekä Otepään 2019 voitot saivat seuraa.

Niskasella on arvokilpailukultaa Sotshin olympialaisten parisprintistä, Lahden MM-hiihtojen 15 kilometriltä ja Pyeongchangin olympialaisten 50 kilometriltä.

Tällä kaudella arvokilpailuja ei ole, joten mies voi keskittyä maailmancupiin eikä kuntohuippua tarvitse ajoittaa tiettyyn kilpailuun.

–  Pitkä kausi on edessä ja pitää tehdä töitä sen eteen, että viikonlopusta toiseen kamppaillaan kärjessä. Toivottavasti perustaso on sellainen, että ei tarvitse välttämättä olla 100-prosenttinen, mutta riittää silti omalla parhaalla matkalla hyviin sijoituksiin.

–  On hyvä ja mielenkiintoinen tilanne jatkaa tästä. Toki hyvän alkukauden jälkeen myös odotti, ettei voitto ole kovin kaukana perinteisen 15 kilometrillä, jo Oloksen ensilumikilpailuissa väläyttänyt Niskanen myönsi.

Toiseksi tullut Norjan Kläbo jäi Niskasesta 13 sekuntia ja Norjan Emil Iversen 14,9 sekuntia.

–  Oli kiva päästä normaalimatkojen kilpailussa palkintokorokkeelle ja erityisesti väliaikalähtökilpailussa. Iivo oli liian vahva, Kläbo myönsi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ederin vahva aloitus valui hukkaan – Suomi putosi kymmenenneksi ampumahiihdon sekaviestissä

Krista Pärmäkoski kesti kuumottavan lähtöpaikan ja taipui vain takaa-ajaneelle Norjan Johaugille