Viljanmaa tekee Seefeldissä hiihdon MM-kisahistoriaa – ex-arvokisahiihtäjä on ensimmäinen nainen MM-hiihtojen teknisenä delegaattina

Keväällä 2006 hiihtouransa lopettanut Annmari Viljanmaa tekee keskiviikkona alkavissa Seefeldin kisoissa maastohiihdon MM-historiaa. Viljanmaa on ensimmäinen nainen MM-kisojen maastohiihdon teknisenä delegaattina (Td).

Viljanmaa ei tee sukupuolestaan suurta numeroa, mutta näytöt kertovat onnistumisesta uudella uralla. Hän on työskennellyt Td:nä maailmancupeissa vuodesta 2011, ja jo 2014 Viljanmaa oli Sotshin olympialaisissa tuomarineuvoston jäsenenä. Silloin hänen vastuullaan olivat kisaladut.

Sunnuntaina Seefeldiin matkustanut Viljanmaa on valmistautunut tehtäväänsä huolella. Yleensä Td käy kisapaikalla vain kerran ennen arvokisoja, mutta Viljanmaa vieraili Seefeldissä viime talven maailmancupissa, kesällä keskustelemassa kisajärjestäjien kanssa ja vielä uudelleen tammikuussa, jolloin hän oli pitkän matkan Kaiser Maximilianlauf -hiihdon Td.

–  Seefeld on uusi kisapaikka, Viljanmaa perustelee.

Itävaltalaiskylä oli vuosia paitsiossa, mutta palasi maailmancup-isännäksi vuosi sitten.

Tiedon pitää kulkea

Teknisen delegaatin ja tuomarineuvoston tärkein tehtävä on tarjota urheilijoille tasapuoliset olot ja valvoa, että kisat toteutetaan sääntöjen mukaan. Viljanmaa johtaa ja koordinoi Seefeldissä maastohiihdon kisojen ja virallisten harjoitusten sujumista sekä valvoo kisaorganisaatiota.

–  Aikataulutuksen lisäksi olen suunnitellut työnjakoa tuomarineuvoston jäsenten kesken. Jaamme vastuualueet, jotta kaikki asiat tulisivat katettua, kaikilla olisi järkevä työnkuva ja ihmiset tietävät, keneen ottaa yhteyttä, jos on kysyttävää, Viljanmaa kertoo.

–  Yksi voi ottaa vastuulleen pohjoisen ladut, toinen etelän ladut. Lisäksi vastuuta on stadionilla, jonka maastohiihto jakaa yhdistetyn kanssa.

Lahden 2017 MM-kisoissa Viljanmaa ei suomalaisena voinut kuulua juryyn, mutta oli ratamestarin assistenttina. Hän kiittää kokemusta.

–  Lahdessa minulle kirkastui, miten hyvin informaation pitää kulkea. Radoista vastaavan rataryhmän pitää pystyä valmistautumaan ajoissa työhönsä. Esimerkiksi yhdistetyssä hiihdetään vain vapaalla, jolloin perinteisen hiihtotavan ladut ajetaan reiteiltä pois.

–  Meidän pitää pystyä takaamaan verryttely- ja hiihtomahdollisuudet kilpailijoille ja niille, jotka eivät sinä päivänä kilpaile. Latuja Seefeldissä riittää, mutta monet haluavat esimerkiksi testata suksensa juuri kisaladuilla, Viljanmaa kertoo.

Mäntyranta aikansa supertähti

Seefeld on suomalaishiihdossa etenkin Eero Mäntyrannan paikkakunta. Viljanmaa tuntee historian: Mäntyranta lykki 1964 Innsbruckin olympialaisissa Seefeldin laduilla kansallissankariksi kolmella mitalillaan.

–  Olen lukenut hänestä paljon. Hän oli sen ajan supertähti, kuten Iivo Niskanen tai Krista Pärmäkoski nykyään, 1970-luvulla syntynyt Viljanmaa sanoo.

Seefeldin edellisten, vuoden 1985 MM-kisojen aikaan hiihtotavat alkoivat eriytyä perinteiseen ja vapaaseen. Viljanmaan mukaan ympyrä on sulkeutumassa, sillä lajin piirissä keskustellaan paljon perinteisen hiihtotavan tulevaisuudesta.

–  Itse tykkään perinteisestä. Toivon, että se säilyy, kaksissa MM-kisoissa ja 2002 olympialaisissa hiihtänyt Viljanmaa sanoo.