Yhdysvaltain olympiakomitea tukee KOK:n johtoa, Norja vetoaa kisojen siirron puolesta

Yhdysvaltain olympiakomitean johto tukee Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n ja Tokion olympiajärjestäjien toimia ensi kesän olympialaisten järjestämiseksi. Myös Yhdysvaltain olympiajohto on sitä mieltä, että kisojen siirtäminen tai peruuttaminen jo tässä vaiheessa olisi hätiköityä.

–  Voimme mielestäni olla samaa mieltä KOK:n kanssa ja todeta, että tarvitsemme edelleen lisää asiantuntijoiden neuvoja sekä enemmän tietoa kuin meillä tässä vaiheessa on käytettävissä. Ei meidän tarvitse tehdä vielä mitään päätöstä, Yhdysvaltain olympiakomitean ja paralympiakomitean hallituksen jäsen Susanne Lyons kertoi toimittajien kanssa järjestetyssä neuvottelupuhelussa.

–  Kisoja ei järjestetä ensi eikä seuraavalla viikolla. Tokion kisoihin on vielä neljä kuukautta, ja siinä ajassa ennättää moni asia muuttua.

KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach kertoi torstaina New York Timesille, että järjestössä on pohdittu monenlaisia vaihtoehtoja, mutta kisojen siirtäminen olisi nyt ennenaikaista.

–  Puheenjohtaja Bach on sanonut hyvin selvästi, ettemme vielä tiedä kaikkia vaihtoehtojamme, joten me emme tee tässä vaiheessa mitään varasuunnitelmaa vaan jatkamme toimia kisojen järjestämiseksi ajallaan. Me annamme KOK:lle työrauhan, eikä meillä ole tarvetta vaatia mitään välitöntä päätöstä, Lyons jatkoi.

Norja lähetti kirjeen KOK:n puheenjohtajalle

Norjan keskusurheilujärjestö NIF lähetti perjantaina KOK:lle vetoomuksen Tokion olympialaisten lykkäämiseksi. Bachille osoitetussa kirjeessä norjalaiset toivovat, että olympialaisissa kilpaillaan vasta, kun koronapandemia on saatu hallintaan.

–  Norjalaisten urheilijoiden lähettäminen olympialaisiin tai paralympialaisiin ei ole perusteltua eikä toivottavaa ennen kuin pandemia on hallinnassa, Norjan urheiluministeri Berit Kjöll totesi järjestön tiedotteessa.

NIF korosti huoltaan viruksen leviämisestä.

Kjöll vakuutti, että Norjassa ollaan valmiina myös omiin ratkaisuihin, jos KOK ei siirrä Tokion kisoja. Myös Espanja, Slovenia ja Kolumbia ovat kehottaneet KOK:ta siirtämään kisat, jos viruksen leviämistä ei kyetä patoamaan.

Puolalainen kiekonheittäjä Piotr Malahcowski on ehdottanut kisojen siirtämistä marras- tai joulukuulle, ettei kisoja muistettaisi "kuoleman pelinä".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.