Yhdysvaltalaismediat: NBA pyrkii jatkamaan kautta 31. heinäkuuta

Koripallon NBA:n komissaari Adam Silver kertoi perjantaina joukkueiden omistajille, että sarja pyrkii jatkumaan 31. heinäkuuta. Yhdysvaltalaismedioiden mukaan peliformaatti ei kuitenkaan ole vielä selvillä vaan vaihtoehtoja on useita. Los Angeles Times käytti nimettömiä lähteitä, jotka olivat osallistuneet NBA:n konferenssipuheluun.

NBA on ollut keskeytettynä 11. maaliskuuta lähtien, ja kauden loppuun saattamiseksi on useita vaihtoehtoja.

Yksi vaihtoehto on, että kaikki 30 joukkuetta palaavat tositoimiin. Tämä ei saanut kannatusta niiden joukkueiden joukossa, jotka ovat varmasti jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle.

–  He eivät halua pelata, nimettömänä pysytellyt seurapomo kertoi LA Timesille.

Kertoja edustaa joukkuetta, joka on jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle.

Vaihtoehtoihin lukeutuu myös sellainen, jossa 20 tämän hetken parasta joukkuetta pelasi MM-kilpailujen tyylisen lopputurnauksen. Myös 22 joukkueen loppukautta on väläytelty. Mukaan pääsisivät joukkueet, joilla olisi kuuden pelin puitteissa mahdollisuus päästä pudotuspeleihin.

Tässä formaatissa pelit käynnistyisivät ensin pudotuspelijoukkueiden selvittämisellä ja sen jälkeen pudotuspeleillä.

Liigapomojen kyselyssä 53 prosenttia kannatti formaattia, jossa tällä hetkellä pudotuspelipaikoissa kiinni olevat 16 joukkuetta pääsisivät suoraan pudotuspeleihin. Tuossa vaihtoehdossa pitäisi kuitenkin unohtaa lohkot ja laittaa kaikki sarjan joukkueet jonoon vertailun tasapuolistamiseksi.

Esikierrokselta mukaan pudotuspeleihin?

Dallas Mavericksin omistaja Mark Cuban kertoi perjantaina ESPN:lle systeemistä, jossa kymmenen joukkuetta molemmista lohkoista jatkaisi varmuudella pelejä ja lisäksi kärkikymmenikön ulkopuolelta voisi nousta pelaamalla mukaan aina 16 joukkueen pudotuspeleihin asti.

–  Se on reilua ja luo jännitystä. Se luo suurimmalle osalle pelaajista syyn pelata, Cuban pyöritteli.

Cuban myönsi, että päätöksen tekeminen on vaikeaa. Erilaisia vaihtoehtoja peliformaatiksi on paljon, ja seurojen taloustilanteet ovat erilaiset.

–  Olen varma, että Adam tekee sen, mikä on parasta, Cuban viittasi komissaari Silveriin.

–  Hän tulee puhumaan kaikille omistajille ja saa heidän näkemyksensä. Hän saa sieltä ideoita ja palautetta, Cuban avasi tilannetta.

Sarjakauden jatkaminen edellyttää tarkkaa turvallisuusmääräysten noudattamista, mutta NBA ei ole vielä vahvistanut testausprotokollaa eikä karanteenisuunnitelmiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.