Bratislavan kultaleijona taas mukaan kesken kisojen - "Ei se kivoin homma ole"

Perjantain uutinen leijonaleiristä oli se, että viimeisetkin kisapassit on leimattu. Joonas Donskoita riviin olisi vielä haviteltu, mutta kun San Jose vei game sevenin Nashvillea vastaan, päätti valmennusjohto rekisteröidä Mikko Rantasen ja Jani Lajusen mukaan ryhmään.

Lajuselle kesken turnauksen mukaantulo on tuttua puuhaa edelliseltä ja ennen tätä ainoalta MM-komennukselta Bratislavasta viiden vuoden takaa. Silloin Lajunen pelasi joukkueen neljä viimeistä ottelua.

- Hyvät muistothan sieltä on totta kai, pelattiin aika hyvä turnaus, Lajunen veisteli kultajuhlista.

Tapparan sentteri myönsi, että kokoonpanon ulkopuolella roikkuminen ei ole mitään herkkua.

- Aina sitä haluaa kaukaloon päästä, ei tuo se kivoin homma ole. Mutta se auttaa, että meillä on hyvä ryhmä täällä. Treenasin sen minkä pystyin ja pyrin pysymään positiiivisena. Nyt kun on paikka, pitää näyttää, Lajunen suunnitteli.

Hän hyppää huomisessa Ranska-ottelussa nelosketjun keskelle, toisen espoolaiskasvatin Tomi Sallisen paikalla. Laituriparina jatkaa kaksikko Antti Pihlström-Teemu Pulkkinen.

- Ei multa varmaan mitään erikoisuuksia odoteta, sitä samaa vanhaa. Kovaa työntekoa, Lajunen arveli.

- Otetaan hänet mukaan alivoimaan ja totta kai odotetaan, että johtaa meidän nelosketjua tasakentällisin laadukkaasti, päävalmentaja Kari Jalonen vahvisti.

Jalosen mukaan Mikko Rantasen tilanne on vielä auki, vaikka passi leimattiinkin.

- Katsotaan myöhemmin, otetaanko 13. hyökkääjä mukaan vai pelataanko kahdeksalla pakilla, Jalonen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.