Jalonen kehui asennetta ja maalivahti Vehasta

Suomen päävalmentajalta Jukka Jaloselta ei vielä maanantaina jääkiekon MM-kisojen avausvoiton jälkeen irronnut hymyä. Jos sellainen Jalosen suupieleen tänä keväänä pesiytyy, suomalaisilla jääkiekkojännäreillä on kaiketi hyvää odotettavissa.

- Hymyillään sitten, kun turnaus on ohi, Jalonen vihjaisi.

Saksasta otetun niukan 1-0-voiton ja kolmen sarjapisteen ohella muutakin jäi plussan puolelle.

- Nyt oli pelissä heti alusta lähtien asennetta, tekoja ja äksöniä. Pelaajat olivat latautuneet sellaiseen tilaan, että jotain tapahtuu, Jalonen kehui.

Oma lukunsa oli 28 torjunnalla nollan pitänyt maalivahti Petri Vehanen. Venäjän mestaruuden Kazanissa voittanut Vehanen säilytti viileytensä kaukalon kuumista paikoista ottelun jälkeisiin käytävähaastatteluihin.

- Vehanen on tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista maalivahdeista. Kun kolmannessa erässä tarvitsimme maalivahtia, Vehanen oli erittäin hyvä, Jalonen sanoi.

- Ei tarvitse ihmetellä, miksi Vehanen pelasi Lukossa niin erinomaisen alkukauden ja Venäjällä loppukauden. Hän on kasvanut voittavaksi vahdiksi.

Vehasen huikeasta näytöstä huolimatta Jalonen panttaa vielä ilmoitustaan keskiviikkoisen USA-pelin maalivahtivalinnasta.

- Meillä on ihan selvä sapluuna maalivahtien peluuttamisesta. Mitään ei ole vielä lyöty kiinni, Jalonen sanoi, eikä luvannut, että USA:ta vastaan aloittavan maalivahdin nimi paljastetaan vielä tiistainakaan.

Maalinteko kangertelee

Parannettavaa Leijonille toki jäi. Saksa pääsi jauhamaan kolmannessa erässä pelottavasti kohti Suomen maalia. Ilman Vehasta voitto olisi hyvinkin sulanut.

Suomi on tehnyt kahdessa ensimmäisessä MM-alkulohkopelissään kaksi maalia. Se on vähän, kun vastassa ovat olleet lajihuipun alapuolella olevat Tanska ja Saksa.

- Maalinteko on ongelma. Ehkä se sitten laukeaa, kun sieltä löytyy se rentous. Pitäisi laukaista suoraan vastustajan jaloista ja mennä suoraan maalille.

Jaloselta herui kehuja taiturimaiselle kakkosketjun laitahyökkääjälle Juhamatti Aaltoselle, mutta ei yksinomaan tämän rohkeudelle hyökkäyspäässä.

- Tykkään myös siitä, että hän oikeasti puolustaa. Aaltosen kokonaisvaltaisuus pelaajana oli minulle ennen MM-turnausta pieni kysymysmerkki.

Jo kolmosketjuun nimetty Lauri Korpikoski jäi Saksa-ottelusta pois viime tingassa. Hänen kuntoaan tarkkaillaan päivittäin.

- Jonkinlaista vaivaa ylä- ja alavartalon välissä, päävalmentaja kuvaili Korpikosken tilaa.







Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Leijona älähti hädän hetkellä