Jauha, suojaa ja väsytä

Tuomo Ruutu, 25, nojaa mailaansa ja vastailee kiltisti kysymyksiin, joista kaikki eivät ole miellyttäviä.

Miksi Suomen peli on edelleen niin nihkeää MM-kaukalossa?

- Välillä olemme hyviä, välillä emme. Ehkä emme ole tarpeeksi aggressiivisia, ehkä kuvittelemme selviävämme vähemmälläkin vaivalla.

Keskiviikon Slovakia-ottelu (3-2) oli malliesimerkki.

- Aloitimme lennokkaasti. Pääsimme kahden maalin johtoon, mutta vastustajalta halut vievä tappoisku (kolmas osuma) jäi tekemättä, Ruutu miettii.

Saman asian ilmaisee toisin sanoin myös katsomossa kamppailua seurannut Saku Koivu.

- Jääkiekossa on tärkeätä saada maalin jälkeen aikaiseksi tosi vahvat vaihdot. Vastustajalle ei pidä antaa yhtään siimaa.

Puolustajilla ollut vaikeuksia

Sinänsä Leijonien tilanne alkusarjan jälkeen ei ole eriskummallinen, pikemminkin tavanomainen. Harvoin Suomi on MM-turnauksen alussa leiskunut. Vuosi sitten Moskovassa näytti pakka olevan tasapainoton, kunnes kahdeksannessa ottelussa, välierässä, putosi pommi: isäntämaa Venäjälle kävi lähtökäsky pronssiotteluun.

Halifaxissa Suomen pelilliset ongelmat ovat kiteytyneet kahteen asiaan. Puolustajien laadukkuus ei ole riittänyt ja toisaalta muutaman tähtihyökkääjän esitykset ovat jääneet odottamattoman vaisuiksi.

Leijonilla on huutava pula hyökkäyksiä tukevista puolustajista. Anssi Salmela on sellainen, mutta debytantti ei niin vain pääroolia MM-kisoissa ota tai saa. Kun hyökkäysten aihiot ovat hatarat, jää ketjuille liian kanssa urakoitavaa.

- Pitäisi vain jaksaa jauhaa ja jauhaa, Ruutu evästää.

- Pitäisi pelata kiekkoa syvään, luistella, suojata ja tällä tavalla väsyttää vastustaja. Tähän kaikkeen meillä on edellytykset.

Toistaiseksi paras ketju

Ruutu itse on työskennellyt energisesti. Sakun tulon myötä auki revittävä trio Ruutu- Mikko Koivu- Jussi Jokinen oli alkusarjassa Suomen toimivin vitja.

- Kieltämättä itsekin tuntuu koko ajan paremmalta, myönsi Carolina Hurricanesin taistelutahtoinen laituri, joka kesällä 2006 mietti, kannattaako vaivojen runteleman kiekkoilijan ylipäätään jatkaa uraansa.

Akselin Ruutu-Mikko Koivu toimimiselle on hyvät lähtökohdat.

- Jos jonkun pelaajan kanssa synkkaa kentän ulkopuolella, yleensä kemiat toimivat myös kaukalossa. Olemme Mikon kanssa huonekavereita ja hyvää pataa keskenämme.

Ketjumuutoksiin Ruudulla on valmiina liturginen vastaus.

- Minulle on lopulta ihan sama, kenen kanssa pelaan.

Todellisuudessa asia tuskin on aivan noin yksiselitteinen.

Leijuminen on ikuinen uhka

Ruutu on pelaaja, joka ei arkaile sännätä ahtaisiinkaan paikkoihin.

- Se on sillä tavalla, että kun aikasi seuraat, kuinka kokeneet voimat Ville ( Peltonen) ja Teemu ( Selänne) pistävät kroppansa likoon tai kuinka nelosketju raataa, on kaukaloon turha mennä itsekään surffailemaan.

- Jääkiekossa toimii domino-efekti. Kun joku tai jotkut antavat täyden panoksensa, muut tulevat perässä. Yksinkertaisesti muuta mahdollisuutta ei ole, Ruutu kuvailee.

Leijuminen on urheilijan ikuinen uhka.

- Ajatellaan nyt vaikka Sakun tuloa tähän joukkueeseen. Hän on suurenmoinen urheilija, mutta emme me muut voida todeta, että, helkkari, Saku on täällä ja me saatetaankin sitten lopettaa pelaaminen, Ruutu selvittää.

- Päinvastoin. Muidenkin oltava entistä ahnaampia, koska kaikki tietävät, että mahdollisuutemme ovat aina vain paremmat.

Ruutu vilkaisee kysyjiin sen näköisenä, että tärkeimmät tarinat ovat jo turistu. Mutta vielä yksi utelu.

Mitkä ovat omat tavoitteesi näissä kisoissa?

- Henkilökohtainen tavoitteeni on, että Suomen joukkue voittaa maailmanmestaruuden, Ruutu tokaisee ja ihmettelee koko kysymystä.

- Lienee itsestäänselvyys?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.