Juha Kaunismäki kulki kiertotietä MM-jäille

On outoa, kun Norjassa pelaava suomalaiskiekkoilija nousee maajoukkueeseen. Erikoista on myös se, että suomalainen tekee MM-debyyttinsä Norjan edustusasussa.

Jokerien kasvatille Juha Kaunismäelle Kanadan MM-turnaus on uran kohokohta, vaikka päällä onkin Norjan jääkarhupaita.

Maanantaina puolustaja Kaunismäki on kovassa paikassa, kun vastaan luistelevat Suomen NHL-tähdet.

- Siellä on moni idoli vastassa. Täytyy vain vetää täysillä, kyllä me viikingit taistellaan, Kaunismäki sanoo.

Tiistaina 29 vuotta täyttävä Kaunismäki sai Norjan kansalaisuuden helmikuussa. Hän on pelannut Norjan pääsarjassa Stavanger Oilersissa viisi kautta.

Pukukopissa naureskellaan suomalaisille hiihtäjille

Alunperin Kaunismäki ei hakenut Norjan kansalaisuutta maajoukkueen takia. Hän halusi vain vahvistaa asemaansa pelaajamarkkinoilla, sillä Norjan pääsarjan ulkomaalaiskiintiö pudotettiin seitsemään pelaajaan.

- Yhdessä vaiheessa kuulin maajoukkuevalmentaja Roy Johansenin kiinnostuneen minusta ja ajattelin, että olisi kova juttu päästä näyttämään. Sitten raivasin leirityksen kautta tieni tänne.

- Tuntuu siltä, että olisin saavuttanut jotain.

Norja tunnetaan paremmin hiihtäjistään kuin jääkiekkoilijoistaan. Hiihtojutuilta ei voi välttyä maajoukkueen pukukopissakaan. Kaunismäen mukaan suomalaiset hiihtäjät ovat yleinen vitsailunaihe vuonomaan pelaajien keskuudessa.

- Varsinkin tapaus Kaisa Variksesta jaksetaan muistutella.

Mestisjyrästä MM-pelaajaksi

Suomessa Kaunismäki oli Kiekko-Vantaasta ja Hyvinkään Ahmoista tuttu Mestisjyrä. Luotettava peruspakki, joka ei kaihtanut koviakaan otteita.

- Puolustavaa, simppeliä peliä pelaan maajoukkueessakin, hän kuvailee.

Suomen MM-ryhmästä Kaunismäelle tutuin on Ossi Väänänen, jonka kanssa hän on pelannut samassa juniorijoukkueessa.

- NHL:n työsulkukaudella Norjassakin kiekkoili kovia jätkiä. NHL-pelaaja Scott Hartnellia vastaan tuli tapeltuakin, Kaunismäki kertoo.

Stavangeriin Kaunismäki siirtyi viisi vuotta sitten maalivahti Joni Hallikaisen houkuttelemana. Hänen päätöstään helpotti se, että seurassa oli tuolloin suomalainen valmentaja Matti Riekkinen ja suomalaistaustainen omistaja Hartti Kristola.

Oilersin tukijoina on öljyalan yrityksiä ja Kaunismäen mukaan toiminta kehittyy koko ajan. Suunnitteilla on muun muassa uusi 4 000 katsojan halli. Kaunismäellä on Stavangerin kanssa kahden vuoden sopimus.

- Palkka on lähellä SM-liigan keskiarvoa (kaudessa n. 66 000 euroa).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pakkoturskan pureskelua