Juhamatti Aaltonen: Ei mitään paniikkia

Kovin suuriin riemunkarjahduksiin Leijonilla ei ollut aihetta Saksa-pelinkään jälkeen. Tärkein eli voitto kuitenkin tuli, vaikka Suomen suoritus ei päätä huimannutkaan.

- Eka peli ryssittiin. Siksi tämä oli tosi tärkeä voitto, tiivisti Juhamatti Aaltonen.

Hieman nihkeästä esityksestä huolimatta Aaltonen löysi Leijonien pelistä rohkaisevia elementtejä.

- Puolustimme aika hyvin. Ei Saksa kuitenkaan aivan älyttömiin maalipaikkoihin mielestäni päässyt. Tietysti myös maalivahti Petri Vehanen pelasi tosi hyvin, Aaltonen arvioi.

Saksan tasoitusmaali roikkui ilmassa koko päätöserän ajan. Vehasen loistotorjunnat pelastivat Leijonat kuitenkin tasoitukselta ja siitä usein seuraavalta ahdingolta.

- Lopetimme hyökkäämisen ja vetäydyimme liikaa puolustuskannalle. Meidän olisi pitänyt jatkaa samaan malliin kuin edellisessä erässä. Passivoiduimme ja vastustaja pääsi tulemaan meidän seisovaa puolustuslinjaa vastaan, Aaltonen kertasi.

Iskikö paniikki?

- Ei mulla ainakaan tullut mitään paniikkia, enkä usko, että sellaista tuli muillakaan, Aaltonen vastasi.

Aaltosen harhautukset, Vehasen torjunnat

Aaltonen itse piti Saksan pelaajia pilkkanaan harhautuksillaan etenkin toisessa erässä. Hänen upeat veivinsä olivat Vehasen torjuntojen ohella maanantain väännön parasta antia.

- Sain pari onnistumista, niin siinä se itseluottamus nousee.

Tehottomuus kuitenkin vaivasi mailataituria. Aaltonen ei saanut kartutettua pistetiliään hyvistä maalipaikoista huolimatta.

- No joo, välillä tuli veivailtua liikaakin. Olisi pitänyt ampua enemmän, tietysti pitäisi olla viimeistelyssä vähän terävämpi, hän tuumi.

Voiton myötä Suomen joukkue sai päästettyä suurimpia paineitaan Köln-areenan lehtereille. Työmaata kuitenkin riittää kosolti, jos Suomi mielii ottaa voittoja seuraavissa peleissä.

- Tottakai tämä vapautti jatkoa ajatellen. Nyt vain jatketaan rennosti ja otetaan voitto pois keskiviikkona USA-pelissä, Aaltonen sanoi.







Leijona älähti hädän hetkellä