Jukka Jalonen: Olli Jokinen osaa pelata myös laidalla

Suomen MM-jääkiekkojoukkueen valmentaja Jukka Jalonen ei näe dramatiikkaa siinä, että turnauksen ykkösketjun keskushyökkääjänä pelannut Olli Jokinen siirretään illan Latvia-ottelussa kakkosketjun laitaan.

– Uusi pelipaikka sopii periaatteessa Ollille oikein hyvin, Jalonen sanoo. Hän korostaa, että näin luontaisesti ärhäkästi karvaava Jokinen saa lisää vapauksia hyökkäyspeliinsä.

Saku Koivun ja Teemu Selänteen yhteinen historia arvokisoissa on niin vakuuttava, ettei Leijonien valmennusjohdolla ollut mitään syytä olla laittamatta kaksikkoa yhteen.

– Saku on niin hyvä pelaaja, ettei olisi ollut järkeä jättää häntä hyödyntämättä ykkösketjussa.

Jalonen myöntää, että hyökkäysketjujen pelissä on paljon petrattavaa.

– On siellä ollut toimiviakin hyökkäyskombinaatioita, että sikäli ketjujen muutteleminen on aiheuttanut vaikeuksia.

– Joukkueen NHL-pelaajat nyt ainakin ovat tottuneet siihen, että ketjuissa tapahtuu muutoksia. Tietenkin sitä parempi, mitä nopeammin saamme ketjujen pelin toimimaan, Jalonen kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.