Kakko on kohdannut MM-Slovakiassa tähtipelaajan arjen: "Entistä enemmän tulee mailaa käsille"

Jääkiekkokauden kohutuimman suomalaispelaajan Kaapo Kakon pistejahti Slovakian MM-turnauksessa on hidastunut. Kolmessa viime ottelussa nollille jäänyt huippulupaus on peli peliltä joutunut tarkemman silmälläpidon alaiseksi.

–  Olen huomannut, että entistä enemmän tulee mailaa käsille. Jos homma kulkee, koettavat sillä tavalla saada hyvän fiiliksen pois, Kakko kuvailee kohteluaan kaukalossa.

Hänen läpimurtonsa MM-Kosicessa on ihastuttanut myös Ruotsissa. Silti sikäläinen media muistuttaa joka käänteessä, että puolivälierässä on vain yksi ennakkosuosikki.

–  Kaikki odottavat, että Ruotsi hoitaa sen pelin. Altavastaajan osa sopii minulle tosi hyvin. Katsotaan, jos yhden maalin tekisi, Kakko suunnittelee kuittia Ruotsin suuntaan.

–  Hyvin samanlainen peli tulee kuin Kanadaa vastaan. Pystyimme voittamaan, ja NHL-pelaajia oli täynnä sekin joukkue, hän arvioi.

Kakon mukaan Ruotsin pelaajat eivät välttämättä ole immuuneja kotimaansa tiedotusvälineiden hehkutukselle varmasta puolivälierävoitosta.

–  Voi olla, että ruotsalaiset miettivät etukäteen, että voittavat. Kun meillä ei monta NHL-pelaajaa ole, katsovat että siellä on huonompia jätkiä vastassa.

"En ole pleikkaria kauheasti pelannut"

Kakko menetti Kosicessa Suomen joukkueen hotellimajoituksessa kaverin, kun kämppis Eetu Luostarinen joutui loukkaantumisen takia jättämään kisat kesken ja palaamaan Suomeen. Luostarisen mukana hävisi myös pelikonsoli.

–  En ole pleikkaria (Playstation) kauheasti pelannut. Oma huone on edelleen, ei ole kukaan tullut häätämään.

Leijonien kuopus on kokenut MM-kisoissa klassisen, kaiketi joukkuekaverinsa tekemän jäynän. Hänelle on kasvanut kisapassinsa valokuvaan kynällä tussatut viikset.

–  Joo, en tiedä, kuka källin on tehnyt, Kakko virnuilee.