Koivu tulo ei muuttaisi mitään – tämä osa-alue Suomen saatava kuntoon

ASETELMA: Perjantaina aamulla se kuultiin Leijona-luotsi Jukka Jalosen suusta: NHL:n pudotuspeleissä kautensa päättänyt Mikko Koivu halutaan Leijonien riveihin. Suomen johtoryhmällä onkin edessään tiivis ja intensiivinen suostuttelutehtävä, sillä rajusta pudotuspelipettymyksestä toipuvan suomalaissentterin saaminen MM-turnaukseen ei varmasti ole täysin kiveen hakattua.

Tuli Koivu tai ei, Suomella riittää paljon parannettavaa oman yhteispelinsä kanssa. Koivu toisi Leijonille kiperästi kaivattua yksilöosaamista, mutta siitä huolimatta Suomen ainoa keino edetä pitkälle MM-turnauksessa on hioa joukkuepeli timanttiselle tasolle. Taitotasoltaan ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan Suomen pelaajat eivät yksinkertaisesti kestä vertailua turnauksen ehdottomien huippumaiden rinnalla. Avainsanana onkin ennen kaikkea viisikkopelaaminen.

Perjantai-iltana Leijonien vastustajaksi luistelee Venäjä. Vaikka Venäjä hävisi eilen sensaatiomaisesti Ranskalle, on itänaapuri yhä alkulohkon suurin voittajasuosikki. Karhu on nyt myös ärsytetty, eikä yhtä velttoa punakonetta tulla missään nimessä näkemään, mitä eilisessä Ranska-pelissä.

Venäjää vastaan Suomen täytyy pystyä sekä hyökkäämään että puolustamaan koko viisikon voimin. Yksilöhyökkäykset ovat Venäjää vastaan tuhoon tuomittuja. Puolustuspäässä isokokoiset ja taitavat venäläiset ovat puolestaan liian häijyjä pideltäviä, jos koko puolustusviisikko ei ole oikeissa asemissa. Vai mitä arvelette yksi vastaan yksi tilanteesta, jossa vastakkain ovat esimerkiksi Juuso Hietanen ja Ilja Kovaltschuk? Niinpä niin, ei mopolla maantielle...

Sanotaan se myös vielä riittävän selvästi: kaikista kriittisimmällä osa-alueella – eli viisikkopelaamisessa – Leijonat eivät ole vielä tässä turnauksessa loistaneet. Ajoittain Suomi on toki väläyttänyt yhteispelinsä toimivuutta, kuten muutamaan otteeseen USA-pelin alkupuoliskolla. Mutta yleisesti ottaen Leijonien pelin taso on ailahdellut turnauksen aikana rajusti. Stabiilimpi ote viisikkopelaamiseen ja pelin tehokkaaseen rytmittämiseen olisi Suomen hiljalleen syytä löytää, jos kisoissa aiotaan pötkiä puolivälieriä pidemmälle.

Suomen maalillla Venäjä-kamppailussa pelaa Antti Raanta. Leijonien kakkosketjun laidalle nousee puolestaan vatsataudista toipunut Lauri Korpikoski. Huilivuoroon joutuu Juha-Pekka Haataja, sillä Marko Anttila jatkaa nelosketjun laidalla.

Venäjän maalivahtina pelannee puolestaan Coloradon NHL-vahti Semjon Varlamov.

ARVIO: Eipä tule olemaan helppoa Leijonilla perjantainakaan. Jos selvää parannusta yhteispeliin ei tule, edessä on toinen tappio putkeen. Venäjän tähtisikermän häviäminen kaksi kertaa peräkkäin olisi jo sinänsä valtava yllätys.

Jos Suomen viisikkopelaaminen ottaa kuitenkin pari roimaa askelta oikeaan suuntaan, ylivoimatehokkuus kasvaa ja Raanta loistaa maalilla, on Leijonilla illan ottelussa yllätyssauma. Näistä syistä johtuen tulosvetolappuun voisi kehitellä jotain tämän suuntaista: Suomelle pari maalia, Venäjälle maalimääräksi puolestaan 1, 2, 5, 6.

SEURAA HEITÄ: Antti Raanta lipsautteli USA:ta vastaan pari helppoa kiekkoa selkänsä taakse ottelun päätöserässä. Helpohkot osumat ovat olleet viime aikoina Raannan kohdalla harvinainen näky, sillä tammikuun lopun jälkeen sensaatioveskarille on sattunut keskiviikon lisäksi vain yksi kehno ilta – Ässien neljäs puolivälierä KalPaa vastaan. Perjantai-iltana Raannalta voidaankin syystä odottaa paluuta huippuiskuun, jollaisessa hän on viime viikot ja kuukaudet ollut. Raannan loisto-ottelua Suomi myös ehdottomasti tarvitsee voittaakseen Venäjän.

Venäjän supertähtien Kovaltshuckin ja Alexander Radulovin keskellä pelaa monille vielä tuntemattomampi nimi Andrei Loktionov, 22. New Jerseyssä päättyneellä NHL-kaudella pelannut hyökkääjä on taitava pelintekijä, mutta mikään pistenikkari ei ole kyseessä, sillä New Jerseyn riveissä syntyi 28 ottelussa vain 12 tehopinnaa. Hän on myös epätyypillinen slaavilaispelaaja, sillä hänellä on tunnollisen kahden suunnan sentterin maine. Hyökkäysorientoituneiden Kovaltschukin ja Radulovin rinnalla Loktionov onkin tärkeä tasapainottava tekijä.

Kiekko-Keskisuomalainen seuraa ottelun tapahtumia paikan päällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Raanta jatkaa – "Maaleista voidaan jeesustella"