Kolumni: Mitä Marjamäestä pitäisi ajatella? - "Missä luurasi leijonien henkinen kantti"

Onko uuden sukupolven huipputaitavissa pelaajissa - tai valmentajissa - riittävästi karismaa ja johtajuutta?, kysyy Tuomas Heikkilä Herningistä.

Jyske Bank Boxenin summeri soittaa Lauri Marjamäen päävalmentajapestin leijonissa päättyneeksi torstaina 17.5.2018 kello 23.33 Suomen aikaa.

Marjamäen kahden vuoden jakso oli turbulenssia täynnä. Ensin joukkue pelasi turhan hidasta, uneliasta ja vähän pelokastakin lätkää ensimmäisen kauden. Toisella peli loksahti paremmin, parhaimmillaan jopa loistavasti, uomiinsa, mutta lopulta meni kuitenkin pata ja pelitapa jumiin.

Joukkue jäi turnauksen tärkeimmässä ottelussa kauas parhaastaan, se on julma fakta.

Pitkään Marjamäen leijonien kohdalla puhuttiin siitä, että joukkue ei ollut kyennyt voittamaan arvoturnauksissa ainuttakaan isoa maata pois lukien Yhdysvallat viime kevään puolivälierässä. No, nyt kaatuivat komeasti niin Kanada kuin USA:kin, mutta pienempien kanssa oli mahdottoman vaikeaa.

Suomi hävisi Herningissä Tanskalle, Saksalle ja lopulta ratkaisevan ottelun Sveitsille. Koko turnauksen aikana se ei noussut kertaakaan voittoon tai edes hetkelliseen johtoasemaan jouduttuaan tappiolle.

Se laittaa miettimään, missä luurasi leijonien henkinen kantti? Kun peli sopivasti vei, joukkue oli rohkea ja riehakas. Kun olisi pitänyt tarttua asiain kulkuun jykevällä rautakouralla, meni sisu kaulaan.

Kriisijohtajuutta ei ryhmästä riittävästi löytynyt. Tämä koskee sekä valmennusta että pelaajia.

Lauri Marjamäen kahden päävalmentajakauden jälkeen en vieläkään oikein osaa sanoa, oliko Kalervo Kummolan viimeisinä töinään Jääkiekkoliiton puheenjohtajana tekemä valinta oikea vai väärä. On totta, että Marjamäen veto oli tuloksellisesti heikoin leijonaperäsimessä yli 30 vuoteen.

Edellinen ilman arvokisamitalia jäänyt maajoukkueen päävalmentaja oli Rauno Korpi, joka valmensi aikana, jolloin leijonat ei ollut koskaan voittanut mitaliakaan.

Toisaalta on nostettava hattua sille, kuinka paljon maajoukkueen pelaaminen kehittyi tällä kaudella Marjamäen ensimmäiseen sesonkiin verrattuna. Hänen aikanaan leijonapaidassa debytoi 37 uutta pelaajaa ja Suomi pystyi tekemään voimakkaan sukupolvenvaihdoksen täydessä vauhdissa täysin kasvojaan menettämättä.

Herningin illoissa jäi mietityttämään se, että miksi mystisiä peliotteen katoamisia nähtiin kolme kappaletta sellaisissa otteluissa, joissa leijonat oli suosikki. Onko uuden sukupolven huipputaitavissa pelaajissa riittävästi karismaa ja johtajuutta? Oliko Marjamäessä?

Vaikuttaa siltä, ettei ainakaan vielä.

Ensi kaudella Marjamäen tontille palaa sekä miesten että nuorten maailmanmestaruuden päävalmentajana voittanut Jukka Jalonen. Jokereiden ja maajoukkueen tiivis myötäelo siis jatkuu edelleen, mikä on sinänsä härskiä.

Jalonen pääsee aloittamaan herkullisesta tilanteesta. Mitään todistettavaa hänellä ei enää ole ja haastava nuorennusleikkaus leijonissa on jo tehty.

Se lienee selvää, että mediaväki saa maajoukkuetapahtumissa viiden vuoden tauon jälkeen taas kuulla kunniansa ihan eri malliin kuin Marjamäen, Kari Jalosen tai Erkka Westerlundin aikana.

"Teidän tekemisillänne ei ole meille suurtakaan väliä. Aika harvaa toimittajaa arvostetaan jääkiekon asiantuntijana kovin korkealle. Se on sitten eri asia, kun valmentajakollegat heittelevät omia kritiikkejään. Heistäkään kovin moni ei ole ollut näin kovissa paikoissa", Jalonen murahteli viimeisinä päävalmentajasanoinaan Tukholmassa 2013.

Saapa nähdä, mitä sanoo palatessaan.

Mitä Herningistä jäi kisakaupunkina käteen? No, ei ainakaan käteistä tai muutakaan rahaa, Tanska on siivottoman kallis maa. Ihan sympaattinen 50 000 asukkaan pikkukaupunki suoriutui maan urheiluhistorian suurimmassa tapahtumasta mallikkaasti. Pettymys oli tietysti tanskalaiskiekkoilun kehdossa karvas, kun tiistai-illan Latvia-tappio jätti kisaisännät alkulohkoon.

Suurin kisaturistien massa hiippaili koteihinsa maanantaina ja jo keskiviikkona Herning vaikutti vajonneen kokoisensa vauraan kylän normaaliin uneliaisuuteen. Suomalaista kisakansaa oli kokonaisuutena vähemmän liikenteessä kuin vuosi sitten Pariisissa ja Kölnissä, vaikka porukka rapiat 14 000 lonkeroa Sisu-klubilla aka Tami-cornerissa imuroikin.

Kahdessa puolivälieräottelussa ilmoitettiin olleen paikalla yhteensä vain 10 480 katsojaa. Ja lukemassa on taatusti ilmaa useita tuhansia.

Leijona riiputti päätä ja puri huulta Boxenin haastattelualueella. Fanialueen myyntipisteitä purettiin pois. Riehakkaiden hellepäivien jälkeen ilta viileni kymmeneen asteeseen. Ilmassa oli alakuloa. Hockeyhygge oli päättynyt.

Eikä aina niin aurinkoinen Linekään enää hymyillyt Murphy'sin tiskin takana.