Kolumni: Raipe ja Kölli - täydellisen mestariteoksen kulmakivet

Leijonien maailmanmestaruus Bratislavassa oli lopulta niin mykistävä suoritus, että sen sanoittaminen vaati pienen tuumaustauon. Joten täältä pesee.

Ensinnäkin se oli rehellisyyden voitto. Joukkue koostui toki 25 ammattilaisesta, mutta aika siivottoman monella muulla maalla oli yksilötasolla paremmat pelaajat kuin Suomella, eikä tätä faktaa yritetty missään vaiheessa muuksi puhua.

Parempaa joukkuetta ei ollut kenelläkään.

Pelikirjallisesti leijonat oli viisas. Se pystyi säätelemään pelaamistaan vastustajan mukaan ja syömään vastustajan pelin pois. Heikkouksia ei juuri ollut ja jos olikin, joukkue pystyi ne piilottamaan. Päävalmentaja Jukka Jalonen vastaa luonnollisesti tästä ja saa syystäkin suurimman sulan hattuunsa, mutta ei pidä unohtaa hänen apumiehiään.

Antti Pennanen ja Mikko Manner surffaavat modernin suomalaisen jääkiekon aallonharjalla. Eivät he sattumalta kohdanneet liigan finaaleissa. Maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen näyttää siltä, että hän ajaa rööki huulessa Harrikalla (ja ajaakin!), mutta on siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - työssään valtakunnan paras.

Kaiken kivijalka on kuitenkin ilmapiiri. Sitä voi osaksi rakentaa, osaksi sen muodostumista sanelee sattuma. Päävalmentaja Jalonen hehkutti finaalin jälkeen Bratislavan mestarikapteeneitaan. Mikko Koivu hoiti homman 2011, Marko Anttila tällä kertaa.

Jalonen mainitsi, että kumpikin on loistava liideri, mutta eri tavalla. Se pitää taatusti paikkansa. Henkilökohtaisesti en tunne kumpaakaan, mutta "työmaalla" on välittynyt sellainen kuva, että Koivu johtaa auktoriteetillaan ja vaatimalla, tänään 34 vuotta täyttänyt Mörkö olemalla niin jumalattoman hyvä jätkä, että kukaan ei kehtaa tupuloida.

Valmennusryhmään kuului myös leijonaikoni Raimo Helminen. Peleissä hän oli harmaana eminenssinä katsomovalmentajan roolissa, mutta kokonaisuudessa Raipe on taatusti ollut mittaamattoman arvokas. Jalosella, Mannerilla tai Pennasella ei ole mainittavaa pelaajauraa takanaan. Raipella... No, kyllä te tiedätte.

26 vuotta ammattipelaajana, kuudet olympialaiset, 331 kertaa leijonapaita päällä. Raipe on maailmanennätysmies niin olympialaisten kuin maaotteluidenkin määrässä. Hän toi johtoryhmään sen ulottuvuuden, mitä on olla pelaajana MM-kisoissa. Ja Raipe on niin kuin Mörkö, hänestä tulee ihmiselle hyvä mieli.

Helmisen merkitys joukkueen henkiselle hyvinvoinnille on taatusti ollut valtava. Jokainen pelaaja on voinut miettiä, että mikäs hätä meillä on, kun meillä on Raipe!

Muilla ei ole.

 

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä on nostettava esiin joukkueenjohtaja Mika Kortelainen. Kölli ei koskaan pelannut A-maajoukkueessa, mutta muistaa hirtehisesti muistuttaa pelanneensa kaksi B-maaottelua. Paita kuitenkin roikkuu Nordenskiöldinkadun hallin katossa, se kertoo Kortelaisesta pelaajana kaiken.

Joukkueenjohtajana hän oli linkki median suuntaan. Vuosia tv-kommentaattorina työskennellyt Kortelainen ymmärsi, ettei media roiku täällä kiusallaan, vaan tekemässä työtään. Hän sai selkeästi myös myytyä ajatuksen joukkueelle. Jokainen pelaaja oli haastateltavissa jokaisen harjoituksen ja pelin jälkeen. Kolmettoista MM-kisat käyneenä en muista, että meininki aidan toiselle puolelle olisi koskaan ollut näin avointa ja rentoa.

Se oli ennen kaikkea Kortelaisen ansiota. Ja kun MM-kisat on suomalaisessa urheiluskenessä aivan ylivoimainen mediaspektaakkeli, ei mediasta kannata tehdä mörköä(!) tai ottaa stressiä.

Leijonien maailmanmestaruus oli täydellinen mestariteos ihan jokaiselta katsantokannalta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .