Kuolemanpeli heti kättelyssä

ASETELMA: Niin kauan kuin MM-kisoja on pelattu 16 maan voimin, on Suomessa rutistu turnauksen massiivisesta pelimäärästä ja etenkin merkityksettömistä otteluista. Mutta kuinka ollakaan, nyt kävi niin, että ottelu numero kaksi on leijonille se kuolemanpeli. Shokkitappio Tanskaa vastaan lauantaina pusersi Jukka Jalosen suojatit ahtaaseen rakoon. Jos Suomi häviää tänään varsinaisella peliajalla Saksalle ja USA voittaa iltapäivän aiemmassa ottelussa Tanskan, vie Suomen tie käytännössä karsintasarjaan. Häpeällistä, mutta tällä hetkellä täysin mahdollista.

Päävalmentaja Jalonen on peräänkuuluttanut pelirohkeutta ja –nopeutta. Tanskaa vastaan kumpikin loisti poissaolollaan. Suomi toki voitti laukaukset 37-16, mutta laadukkaita maalipaikkoja joukkue pystyi rakentamaan huolestuttavan vähän.

Saksaa vastaan ratkaisevassa roolissa ovat samat asiat. Jos homma menee painimiseksi, isokokoinen isäntäjoukkue on lähellä korjata potin. Omalta alueelta Suomen pitää päästä pois vikkelästi, sillä kun paikalle vyöryy John Trippin ja kumppaneiden kaltaisia hyökkääjäjärkäleitä karvauspuuhiin, ei Suomen pienikokoisella pakistolla ole kivaa.

ARVIO: Suomen pelaaminen Tanskaa vastaan oli sen verran kelvottomalla tasolla, että Saksan haastamiseen vaaditaan melkoinen uudestisyntyminen. Jos leijonat sellaisen pystyy kehittämään, se latoo 3-4 osumaa Saksan jäädessä yhteen tai kahteen. Mutta on myös täysin mahdollista, että maalilukemat kirjataan toisin päin.

SEURAA HEITÄ: Kuumeen vuoksi Tanska-pelin huilannut Antti Miettinen palaa kokoonpanoon ja näin ollen ykkösketju saanee ”alkuperäisen” muotonsa. Laidoilla viilettävät Miettinen ja Jussi Jokinen, keskellä mestaroi Jarkko Immonen. Tanskaa vastaan Immonen pelasi laidassa ja keskusmiehenä nähtiin Jori Lehterä. Tämän kolmikon peli meni turhan verkkaiseksi puurtamiseksi. Suomen maalille luistelee alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Petri Vehanen. Pekka Rinne ei ollut Tanskaa vastaan huono, mutta ei häikäissytkään. Vehasella on mahdollisuus nousta taistelemaan ykkösveskarin paikasta.

Saksan maalia puolestaan vartioi SaiPasta tuttu Rob Zepp. Päävalmentaja Uwe Krupp halusi tarjota Zeppille mahdollisuuden pelata nimenomaan Suomea vastaan huolimatta siitä, että Dennis Endras torjui USA-voitossa mainiosti. Mielenkiintoinen nimi Saksan takalinjoilla on myös isokokoinen puolustaja Justin Krueger. 24-vuotias Krueger on Sveitsin maajoukkuetta peräti 13 kautta valmentaneen Ralph Kruegerin poika. Ainakin toistaiseksi aktiivisesta valmennustyöstä sivuun jättäytynyt isäpappa jännittää katsomossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.