Leijonalauma törmäsi Pariisin eksotiikkaan - "Pora oli ahkerassa käytössä"

Bercyn areenassa moni asia hämmästyttää, kummastuttaa kiekkokulkijaa.

Vaikka Ranskassa on omanlaisensa kiekkokulttuuri ja suomalaispelaajillekin tuttu liiga, ei Pariisi ole mistään vinkkelistä katsottuna kiekkokaupunki. Olosuhteetkin ovat toistaiseksi antaneet melko mielenkiintoisen vaikutelman.

Eilen leijonat harjoitteli pääareenan puolella ja vaihtopenkkejä sahattiin kuosiin vielä siinä vaiheessa, kun ykkösveskari Joonas Korpisalo liukui jo jäälle. Jääkään ei ollut mitään priimaa, ei lähelläkään sitä.

Torstaina Suomen joukkue otti ensituntuman Accor Hotels Arenan harjoitushalliin ja nähtävyys se oli sekin. Lämmintä oli reippaasti 20 astetta, eikä vesi ottanut jäätyäkseen.

Sanalla sanoen harjoittelualusta näytti juuri ja juuri jäätyneeltä sohjolta. Alun perin vuonna 1984 valmistunut Bercyn monitoimiareena ei ole koskaan ollut ensisijaisesti jääkiekon tyyssija. Eikä edes toissijaisesti.

- Kyllähän sen huomaa, että ei täällä ole yli 60 vuoteen MM-lätkää pelattu, päävalmentaja Lauri Marjamäki naurahti.

- Koivunen (Riku) ja Berg (Aki) tekivät kyllä kovan työn kun tulivat EHT-turnauksesta Budejovicesta suoraan tänne ja rakensivat meille kopin. Pora oli ahkerassa käytössä, kun loosheja rakennettiin. Iso krediitti ja kiitos heille, että meillä on siltä osin huippuolosuhteet, Marjamäki kiitteli leijonalauman huoltoa.

"Sama se on kaikille"

Harjoitushallin kaukalo oli myös äärimmäisen kapea ja lyhytkin, kaukana 30x60 metrin maksimimitoista. Vähän liioitellen sanottuna se toi mieleen lähinnä Hippoksen areenan legendaarisen minihallin.

Viisikkoharjoituksissa näytti siltä, että koko orkesterin kontrollilähtö omista ei ollut mahtua koko askiin. Päät melkeinpä kolisivat.

- Aika änärikokoa se oli. Ihan ok, saadaan vähän erilaisia kokemuksia, kapteeni Lasse Kukkonen tuumasi.

- Oli vähän vettä jäällä, mutta on sitä ollut monesti muulloinkin. Se on kaikille sama. On sitä huonommallikin jäällä menty, hän lisäsi.

Valitusvirsiä ei kuulunut muiltakaan, fokus on omassa tekemissä.

- Ihan riittävän hyvät olosuhteet, ei mitään valittamista, kuittasi todennäköisesti Valko-Venäjää vastaan maalilla aloittava Joonas Korpisalo.

- Ei tuo pieni kaukalo mikään ongelma ollut, mutta pääareenassa se on tosi leveä. Siihen voi olla vähän totuttelemista, Suomen kakkosketjua huomenna johtava Antti Pihlström totesi.

Pikimusta pääareena

Tummasävyinen pääarenaakin on oma lukunsa. Katsomossa on 15 000 pikimustaa penkkiä. Katsomon korkeudelle nouseva pomppukiekko saattaa hyvinkin häipyä näkökentästä tummaa taustaa vasten, vastapainoksi valaistuksessa ei sen sijaan olla lukseja säästelty.

- Musta katsomo on aika erikoinen ratkaisu. Kirkkaat valot tulevat vähän silmille. Mutta pikku juttuja, näihin pitää vaan tottua, Pihlström tuumasi.

- Aika siistin näköinen tuo musta katsomo itse asiassa. Hieno, iso hallihan tämä on, kippari Kukkonen puolestaan arvioi.