Leijonat uuvutti Tanskan MM-jäällä

Leijonat jatkaa tappioitta jääkiekon MM-kisojen alkulohkossa. Lauantain Norja-voiton jatkoksi Suomi kukisti tänään Tanskan 5–1.

D-alkulohkon voitto ratkeaa keskiviikkona Klotenissa Suomen ja Tshekin välisessä ottelussa.

Sarjapisteet heruivat Tanskalta vaivalloisesti, mutta päävalmentaja Jukka Jalosella ei olekaan MM-Sveitsissä luotsattavanaan tähtisikermää.

Tanska vainosi vastustajaansa koko avauserän, kun Julian Jakobsen erän puolivälissä iski maalleen turnauksen ensimmäisen osuman. Takaiskumaalia edelsi puolustaja Janne Niinimaan huolimaton syöttöyritys ja kiekonmenetys.

Leijonien onneksi hyökkäyksen ykkösketjusta varsinkin toinen laitamies Antti Miettinen oli terävällä pelipäällä. Miettinen ampui vapauttavan 1–1-tasoituksen ennen ensimmäistä erätaukoa. Miettisen mailasta lähti myös 3–1-osuma.

Tuomas Pihlman teki MM-kisoissa ensimmäisen maalinsa ylivoimalla toisen erän alussa.

Suomen hyökkäysketjuista Niko Kapasen johtama ykkönen, laidoillaan Miettinen ja Niklas Hagman, oli Norja-ottelun tapaan vakuuttavin kolmikko. Miettisen tavoin Niko Kapanen teki kaksi maalia.