Leijonien keltanokalla hämmentävä sunnuntai – golfkentältä MM-kisoihin

JYPissä SM-liigan mestaruutta tänä keväänä juhlineelle laitahyökkääjälle Jani Tuppuraiselle viime sunnuntai oli hämmentävä, mutta ikimuistoinen päivä. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen nimesi sunnuntai-iltana kotikisojen MM-miehistön ja listalta löytyi myös huikean pudotuspelikevään pelanneen Tuppuraisen nimi.

Keskiviikkona Leijonien aamuharjoituksien jälkeen JYP-hyökkääjä kertasi sunnuntain tapahtumia.

– Tiesin, että Jalonen soittaa minulle sunnuntaina, mutta en tiennyt mikä on puhelun sisältö. Hän soitti minulle noin 45 minuuttia Tsekin turnauksen Ruotsi-pelin jälkeen. Olihan se ihan älytön yllätys, kun tieto kisajoukkueeseen pääsystä varmistui. Piti oikein kysyä, että anteeksi mitä, kuulinkohan nyt oikein, kisakutsustaan silmin nähden innostunut Tuppurainen kertoi Ilmalan areenan harjoitusjäähallissa.

– Puhelun jälkeen tuli sellainen pysähtynyt hetki. Mietin vain, että mitäs tässä sitten seuraavaksi pitäisi ruveta tekemään. Ensimmäisenä soitin kuitenkin valmentajalle (JYPin Jyrki Aholle), joka onnitteli totta kai. Sen jälkeen oli isän ja äidin vuoro, ja sitten sitä ruvettiinkin jo pakkailemaan kamoja, hän kertoi.

Tuppurainen ehti JYPin mestaruusjuhlien jälkeen viettämään hetken jo tavallista arkekin.

– Joo, juhlien jälkeen vietettiin pari päivää ihan normaalia arkea. Eikä siinä vielä sen enempää kisakomennusta mietitty. Kävin mm. sunnuntaina lyömässä vielä golfiakin, ”Allu” hymähti.

Silti Tuppuarainen oli osittain varautunut mahdolliseen MM-rupeamaan.

– Liigamestaruuden ratkettua juhlin aluksi ihan normaalisti, mutta loppuviikolla aloin jo rauhoittelemaan. Ajattelin, että jos kutsu tänne käy, olen ainakin valmiina tulemaan enkä viikon juhlineena.

Uran kohokohta

32-vuotiaalle Tuppuraiselle MM-kisat ovat uran ensimmäiset. Samalla kisakutsu on henkilökohtaisella tasolla hänen uransa kohokohta.

– Joukkuelajissa joukkuemenestys on aina se juttu, mutta henkilökohtaisella tasolla tämä menee ehdottomasti urani kärkipaikalle.

JYPissä Tuppurainen nousi kauden edetessä erittäin suureen rooliin. Runkosarjassa uransa piste-ennätyksen (17+34=51) tehnyt vauhtihyökkääjä nosti tasoaan mitä pidemmälle kausi eteni. Pudotuspeleissä hän oli JYPin kultajoukkueen tärkein yksittäin pelaaja ja hänet palkittin myös pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

Leijonissa Tuppuraisen rooli tulee olemaan kuitenkin todennäköisesti paljon pienempi. Perjantain avausottelussa hän ei ole mukana pelaavassa kokoonpanossa.

– Rooli kuin rooli käy. Täällä ei omaa etua ajatella, sillä samaa köyttä vedetään. Valmentajat ilmoittavat kyllä ajoissa, jos käsky käy pelaamaan. Vielä ei ole ollut mitään puhetta kisapassin leimaamisesta, Tuppurainen sanoi nöyrästi.

Pari päivää Leijonien mukana ollut Tuppurainen kertoi nauttivansa MM-kisojen atmosfääristä jo nyt, vaikka kisoja ei ole pelattu vielä minuuttiakaan. Hänen mukaansa Suomen joukkueessa on levollinen tunnelma.

– Ihan kivalta on tuntunut. Tuttuja jätkiä on joukkueessa paljon. Esimerkiksi Oulun ajoilta on monta hyvää kaveria mukana. Joukkueessa on paljon hyviä johtajia ja muutenkin ryhmä vaikuttaa erittäin lupaavalta. Kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä.

Muhokselta kotoisin olevaa Tuppuraista ei myöskään kotikisojen ympärillä pyörivä hulina ja mediasirkus hätkäytä.

– Ei ne vaikuta tekemiseen millään tapaa. Sitä yrittää vain sulkea kaiken ylimääräisen pois ja keskittyä omaan tehtävään. Onhan täällä vähän enemmän tätä toimittajaa, Tuppurainen hymähti kymmenien kiekkotoimittajien keskellä.

Suomen MM-urakka alkaa perjantaina klo 20.15. Avausottelussa Leijonat kohtaavat Kari Heikkilän valmentaman Valko-Venäjän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kiekko-Keskisuomalainen seuraa kotikisojen huumaa paikan päällä