Määttä ja Vatanen eivät lähde MM-kisoihin - Kieltäytymisten aalto kurittaa leijonia, myös Barkov jää pois

Kieltäytymisten aalto runtelee hiljalleen MM-kisoihin valmistautuvaa Suomen miesten jääkiekkomaajoukkuetta. Buffalon puolustaja Rasmus Ristolainen ilmoitti kieltäytymisestään heti runkosarjan päätyttyä, mutta esimerkiksi Floridan kapteenin Aleksander Barkovin mukaantulolla spekuloitiin pitkään.

Tänään Jääkiekkoliitto kuitenkin tiedotti, että maalivahti Kevin Lankinen (Rockford Icehogs, AHL), puolustaja Henri Jokiharju (Chicago Blackhawks) ja hyökkääjä Juho Lammikko (Florida Panthers) ovat tällä haavaa ainoat Pohjois-Amerikasta leijoniin saapuvat vahvistukset.

Poisjääntejä liitto ei ryhtynyt sen tarkemmin yksilöimään, mutta se kertoi, että "muita kautensa jo päättäneitä NHL- tai KHL-pelaajia ei tänä keväänä nähdä maajoukkueessa". Näin ollen NHL:ssa vaikuttavat JYP-kasvatit Sami Vatanen ja Olli Määttä eivät ole Slovakiassa pelattavassa turnauksessa mukana.

- Jokaisella on omat syynsä taustalla, eikä se ole meidän asiamme lähteä näitä sen enempää erittelemään. Nyt keskitytään siihen joukkueeseen, joka on leirityksessä mukana, maajoukkueen GM Jere Lehtinen totesi.

Vatasen edustaman New Jerseyn kausi päättyi runkosarjaan, Määtän Pittsburgh puolestaan putosi viime yönä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella New York Islandersille suoraan voitoin 0-4. Vatanen kärsi kauden aikana lukuisista loukkaantumisista ja pelasi vain 50 ottelua. Kolhunsa oli jälleen kerran Määtälläkin, hän pelasi 60 runkosarjaottelua ja yhden pudotuspelin. NHL-kautensa on tällä hetkellä päättänyt 17 suomalaispelaajaa, joista siis vain kaksi hakee paikkaa MM-miehistöstä.

Tällä viikolla kaksi kertaa Norjaa vastaan pelaavassa leiriryhmässä on mukana viisi KHL-pelaajaa (Miika Koivisto, Marko Anttila, Sakari Manninen, Joonas Nättinen ja Veli-Matti Savinainen). Ruplaliigassa pelasi tällä kaudella nelisenkymmentä suomalaista, joten määrä on melkoisen pieni.

KHL-finaaleissa on mukana ainoastaan yksi suomalaispelaaja, Avangard Omskin puolustaja Ville Pokka.