Marjamäki luottavainen ja innoissaan - "On ollut aika nastaa"

"Paineet ovat työsuhde-etu", toteaa leijonalauman päävalmentaja.

Päävalmentaja Lauri Marjamäki lopettelee ensimmäistä leijonakauttaan pääkäskijän roolissa silminnähden innoissaan. Huolimatta siitä, että Pariisissa jalkeilla ei ole mitenkään erityisen nimivahva ryhmä. Ja huolimatta siitä, että jääkiekkoliitossa ei kenties katsella toista peräkkäistä arvoturnauksen mahalaskua. Ainakan kovin hyvällä silmällä.

Syksyn World cup muistetaan. Suomi hävisi kaikki ottelunsa ja sai aikaiseksi vain yhden maalin.

- Paineita on aina, olitpa Kärppien tai maajoukkueen valmentaja. Se on työsuhde-etu. World cup meni huonosti, mutta Euro Hockey Tourilla leijonat voitti tällä kaudella yhtä monta ottelua kuin viime kaudella. Samalla on tuotu tämän kauden aikana mukaan 20 uutta leijonapelaajaa, Marjamäki selvittää.

- Koen, että olen tämän kauden aikana kehittynyt valmentajana. Siitä yleensä ottaa eniten oppia, kun tulos on negatiivinen, hän huomauttaa.

Vain Vezina-ehdokas puuttuu

Leijonalauma ei ole suinkaan ensimmäistä kertaa MM-kisoissa kyydissä paperilla vajavaisella ryhmällä. Viimeksi tällainen poppoo nähtiin Minskissä 2014 ja tuloksena oli MM-hopeaa ottelussa, jossa Suomi ei tuomarifarssin vuoksi saanut edes reilua mahdollisuutta pelata voitosta.

- Odotukset olivat varmasti aika pienet silloin. Sitten (Pekka) Rinne päätti ottaa pari koppia ja oltiin yhtäkkiä finaalissa, tuolloin apuvalmentajana toiminut Marjamäki muistelee.

Nyt tilanne on samankaltainen, moni NHL-pelaaja valitsi lomailun tehtävän Pariisissa sijaan. Eikä maalille ole heittää Vezina-ehdokasta, vaan nuori ensikertalainen Joonas Korpisalo.

Kiviä potkimaan?

Ennen päätoimista maajoukkuepestiään Marjamäki ennätti työskennellä kaksi vuosikymmentä seuravalmennuksessa, niissä varsinaisissa haalarihommissa. A-maajoukkueen päävalmentajana käytännön valmennustyö jää vähemmälle, mutta kun sitä on tarjolla, se maistuu hyvältä.

- On ollut aika nastaa, kun on saanut neljä viikkoa yhtä soittoa valmentaa ja kolme viikkoa on vielä edessä. Ajattelin kyllä nauttia joka hetkestä, Marjamäki innostuu.

Haalarihommien kaipuu ei tullut yllätyksenä.

- Tiesin toki, että tämä on erilainen toimenkuva. Mutta kyllä se silti aina yllättää, kun turnaus on ohi, pizzalaatikko on siinä nenän alla ja seuraavaan otteluun kaksi kuukautta aikaa. Sitä miettii, että mitähän sitä nyt tekisi, lähtisikö vaikka potkimaan kiviä metsään, hän värittelee.

Mannerista nousi "myrsky"

Pienimuotoinen myrsky vesilasissa syntyi MM-leirityksen alussa leijonien valmennusjohtoon liittyneestä Mikko Mannerista. Liitto ei oikeastaan missään vaiheessa tiedottanut asiasta, Kärppien ensi kauden päävalmentaja ilmestyi maajoukkueen aitioon ikään kuin takaovesta.

- Halusin tutun miehen tuohon. Tämä oli selvillä jo joulukuussa, kun oli oletus, että Waltteri Immoselle tulee pitkä kevät Sveitsin pudotuspeleissä ja niinhän siinä sitten kävikin, Marjamäki taustoittaa.

- Alivoima ja puolustajien pelaaminen ovat Manner ja Immosen aluetta. Otteluissa Manner peluuttaa puolustajat, päävalmentaja avaa roolijakoa.