Pörssirohmu istui syöttötuoliin ja aikoo "turreilla" - "Mieli kasaan ja akut lataukseen"

Coloradon paras maalintekijä Mikko Rantanen on toistaiseksi MM-Pariisin tehokkain leijona saldolla 1+5.

Tällä kaudella umpisurkeassa Coloradossa 20 osumaa paukuttanut Mikko Rantanen oli NHL-joukkueensa paras maalintekijä. MM-kisoissa Rantaselle on niin sanotusti istahtanut syöttötuoliin, kun neljän ottelun pistesaldo on 1+5=6. Se oikeuttaa leijonapörssin piikkipaikkaan.

- Hyvältä on kroppa tuntunut. Tälli tuli polveen (Tshekki-ottelussa), mutta sekin on ihan ok, Slovenian verkkoon ensimmäisen MM-maalinsa (2-1) viimeistellyt Rantanen summasi turnauksensa toistaiseksi.

Torstai on leijonalaumalle täysi vapaapäivä. Vaimot ja tyttöystävät ovat saapuneet kisakaupunkiin ja harjoituksiin joukkue palaa perjantaina. Lauantain päiväpelissä on vastassa Norja.

- Ihan hyvä, että saa vähän puhaltaa ja yhden ihan selkeän vapaapäivän. Sitten taas treenataan ja ollaan valmiina, Rantanen sanoi.

Vapaapäivän ohjelmassa hänellä on näillä näkymin "perusturreilua".

- En ole Eiffelin tornilla vielä käynyt. Jos siellä ehtisi käymään ja sitten johonkin syömään. Mieli kasaan ja akut lataukseen, 20-vuotias hyökkääjä suunnitteli.

Keskiviikon Slovenia-ottelu jätti 5-2 -voitosta huolimatta mietittävää. Erityisen ilmava esitys ei ollut, ennemmin nihkeä.

- Vähän vaikeaksi me se tehtiin. Ensimmäinen erä oli aika tukkoista. Toisessa erässä tehtiin sitten pari maalia, mutta kolmannnen alku oli taas vähän semmoista. Kolme pistettä on hyvä kuitenkin, Rantanen pyöritteli.

- Ei siihen tahmeuteen varmastikaan mitään yhtä syytä ole. Kokonaisvaltaisesti pitää parantaa, hän linjasi.