Sami Lepistö nousi leijonasankariksi

Leijonapuolustaja Sami Lepistön maajoukkueuran ensimmäinen maali nousi saman tien legendaariseksi osumaksi. Suomen 2-0 -johto hukkui vajaassa minuutissa kolmannen erän lopulla ja 2-2 -numeroissa mentiin jatkoajalle.

Metro Centren digitaali näytti aikaa 63.59 kun Lepistö raapaisi "kiprusoffmaisen" rannelerpun ohi USA:n maalivahti Robert Eschen. 3-2 ja voitontanssi oli valmis alkamaan. Syöttöpisteet kirjattiin odotuksiin nähden vaisun turnauksen pelanneille veteraaneille, Saku Koivulle ja Teemu Selänteelle. Kaupanpäällisiksi Koivu teki vielä hyvän maskin Eschen veräjän edustalle.

- Aika mukavaan paikkaan tuli tuo ensimmäinen osuma. Oli suhteellisen kevyt olo siinä vaiheessa, kun näin että kiekko livahti maaliin, Lepistö myhäili.

Uusi leijonasankari vakuutti, ettei joukkueeseen iskenyt paniikkimieliala edes silloin, kun Drew Stafford tulitti Ville Koistisen jaloista 2-2:een.

- Fiilis penkillä oli koko ajan sellainen, että homma kyllä hoituu kun muistamme vaan pelata omaa peliämme. Passivoiduimme liikaa kolmannessa erässä ja sen vuoksi USA pääsi peliin mukaan. Valmennusjohto kyllä painotti, että jatketaan aktiivisella linjalla, mutta johtoasemassa käy usein näin, Lepistö sanoi.

USA-puolivälierä oli Suomen ehjin esitys näissä kisoissa kolmannen erän mustaa minuuttia lukuun ottamatta.

- Viisikkopelaaminen oli kauttaaltaan tasapainoista. Se on meidän vahvuutemme jatkossakin, Lepistö näki.

Shedden suitsutti puolustajia


Päävalmentaja Doug Shedden saapui median eteen muina miehinä.

- Helpottunut? No joo, ennen kaikkea olen tyytyväinen siitä, että voitimme. Vaikka olimme hukata hetkemme kolmannessa erässä, epätoivo ei silti vallannut joukkuetta. Koko vaihtopenkistä näki, että äijät uskovat edelleen voittoon, Shedden sanoi.

Suomen pakkikalustosta on puhuttu paljon läpi turnauksen. Suomalaispuolustajista Nashvillen mies Ville Koistinen on ainoa, joka pelasi kuluneella kaudella säännöllisesti NHL:ssa.

- Jos puolustajat pystyvät ylittämään itsensä, pystymme voittamaan kenet tahansa. Mutta jos he pelaavat alle tasonsa, kuten pelasivat Kanadaa vastaan, me häviämme, Shedden selvitti.

- Tässä ottelussa he olivat loistavia. Sami Lepistö ei olisi voinut avata maalitiliään parempaan paikkaan, Shedden kehui.

Mielenkiintoinen tapaus puolivälierässä oli myös Suomen toisen osuman ylivoimalla tykittänyt Janne Niskala. Niskala kävi jäällä käytännössä vain ylivoimatilanteissa ja miehen peliaika jäi alle kuuteen minuuttiin.

Olut vaihtui punaviiniin


Suomi-USA -puolivälierä oli kisojen viimeinen Halifaxissa pelattu ottelu. Mitaliottelut pelataan tuhannen kilometrin päässä Quebecissa. Leijonamiehistö vaihtoi kisakaupunkia torstaiaamuna Pohjois-Amerikan aikaa.

Leijonille oli merkitty harjoitusaika iltapäiväksi, mutta Shedden ei heti ottelun jälkeen ollut varma, meneekö joukkue torstaina ollenkaan jäälle. Perjantain välierä Venäjää vastaan alkaa jo kello 13 paikallista aikaa.

- Katsotaan nyt. Mennään ensin hotellille ja hengähdetään. Samalla voisi ehkä ottaa lasillisen punaviiniä, kanadalainen suunnitteli.

Alkusarjassa mietintämyssyn alla nautittiin olutta. Kun tosipelit alkavat, on näköjään punaviinin vuoro...