Surkeaa leijonat, surkeaa: Ranska voitti murskalukemin

Ranska voitti Suomen jääkiekon MM-ottelussa maalein 5–1.

Ranskan piti yrittää 19 kertaa ennen kuin ensimmäinen voitto jääkiekkomaaotteluissa Suomea vastaan heltisi.

MM-turnauksen toinen järjestäjämaa kaatoi Pariisissa kotiyleisönsä edessä Suomen 5–1.

Kun Antoine Roussel teki kolmannessa erässä läpiajosta puolustaja Ville Lajusen kiekonmenetyksen jälkeen 4–1, toisen maalinsa, Suomen kohtalo oli selvä.

Tappio mutkisti huomenna Tshekin kohtaavan Leijonien tietä pudotuspeleihin merkittävästi.

Suomi oli voittanut Ranskan kaikissa 18 aiemmassa keskinäisessä ottelussa yhteismaalein 107–17.

– Ranska oli parempi. Se oli himokkaampi ja parempi kaksinkamppailussa, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki myönsi C More Sport 1:n haastattelussa.

 

Aaltonen vilttiin

Kun Leijonat lähti päätöserään 1–3-tappiotilanteessa, päävalmentaja Marjamäki teki Suomessa hartaasti odotetun ratkaisun. Hän vaihtoi 26. peräkkäistä maalitonta otteluaan pelanneen Juhamatti Aaltosen tilalle kolmosketjuun Jesse Puljujärven.

Sunnuntaina 19 vuotta täyttänyt Puljujärvi aloitti ensimmäisen aikuisten MM-kisaottelunsa mainiosti päästyään ensimmäisessä vaihdossaan maalipaikkaan. Kiekko hipoi tilanteessa maalirautoja.

Puljujärvi järjesti muutama vaihto myöhemmin ketjukaverilleen Joonas Kemppaiselle tekopaikan, mutta Ranskan valpas vahti Florian Hardy piti maalinsa puhtaana.

– Itsestä tuntui hyvältä, mutta ei tullut tulosta, Puljujärvi harmitteli.

Ottelussa 42 kertaa torjunut Hardy pelasi loistavan ottelun. Hän torjui avauserän lopussa kohti lähes tyhjää maalia kiekon ampuneen Oskar Osalan laukauksen hämmästyttävästi mailallaan.

Ranska jaksoi loppuun saakka

Avauserässä paineen alla ollut Suomi näytti pääsevän toisessa erässä peliin mukaan, kun puolustaja Mikko Lehtonen ampui 1–1-tasoituksen suoraan Antti Pihlströmin syötöstä.

Roussel vei Ranskan uudelleen johtoon tuikattuaan paluukiekon ohi Suomen maalivahti Joonas Korpisalon. Tilanne sai alkunsa, kun muuten hyvin pelannut Sebastian Aho menetti kiekon keskialueella Pierre-Edouard Bellemarelle.

Raumalaisessa Lukossa liigakauden pelannut Valentin Claireaux teki ylivoimalla 3–1 vain minuutti ja 11 sekuntia ennen toisen erän loppua.

Ihmetystä herätti, ettei Suomi näyttänyt saavan mitään etua siitä, että se oli saanut huilata edellisen päivän. Ranskalla oli alla edellisillalta myöhäisottelu, jonka se hävisi Norjalle 2–3.

– Liikaa jäi kiekkoja keskialueelle. Ei pelattu parasta lätkää, jota pystymme pelaamaan, MM-kisojen ensikertalainen, maalintekijä Lehtonen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.