Sveitsi lisäsi Valko-Venäjän MM-tuskaa

Sveitsi oli pitkään ahtaalla Valko-Venäjää vastaan jääkiekon miesten MM-kisoissa, mutta väänsi lopulta selvän 5–2-voiton. Tanskan MM-kisat ovat olleet Valko-Venäjälle tervanjuontia, sillä joukkue on neljän ottelun jälkeen nollassa pisteessä ja vaarassa pudota A-sarjasta.

Sveitsi siirtyi Kööpenhaminassa pelatun ottelun alussa johtoon Joel Verminin osumalla, mutta Valko-Venäjä nousi tasoihin nopeasti. Tasoitus syntyi, kun Charles Linglet antoi maalin takaa komean syötön Geoff Plattille, joka ohjasi kiekon maaliin.

Kaksikko on tuttu myös Suomen kentiltä, sillä Linglet on pelannut urallaan Tapparassa ja Platt Ilveksessä. Aleksandr Pavlovitsh vei Valko-Venäjän avauserässä johtoon ja Sveitsin Sven Andrighetto tasoitti.

Sveitsi siirtyi johtoon toisen erän lopussa Verminin illan toisella maalilla. Päätöserässä Sveitsi iski kaksi lisäosumaa ja jyräsi selvään voittoon.

Sveitsin tilanne A-lohkossa on vahva, sillä joukkue on kerännyt neljästä ottelustaan yhteensä yhdeksän pistettä ja pitää kolmatta sijaa.