Toisen erän virheet maksoivat Leijonille paljon

Leijonien taival Sveitsin MM-turnauksessa katkesi lopulta puolivälieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Suomen toisessa erässä tekemät virheet maksoivat paljon.

Suomi aloitti puolivälierän mainiosti. Leijona-joukkue otti aloitteet itselleen, pelasi aktiivisesti, luisteli terävästi ja voitti kaksinkamppailuja. Toisen erän puolivälin mustat minuutit kuitenkin veivät Suomelta puolivälieräpaikan.

- Emme pystyneet parhaimpaamme tiukassa paikassa. Pelasimme paremmin viime pelissä Kanadaa vastaan, tiivisti Leijona-puolustaja Lasse Kukkonen.

Suomi oli ajoittain liian innokas hyökkäyssuuntaan pelattaessa ja USA rankaisi virheistä pohjoisamerikkalaiseen tapaan armottomasti.

- Pari harmittavaa virhettä siinä tuli. Ei pelattu kiekkoa maalille niin kuin oli sovittu. Vastustaja sai paikat ja teki niistä maalit, Kukkonen kertasi.

- Annoimme omilla virheillämme otteen vastustajalle, myönsi kapteeni Sami Kapanen.

Sekä Yhdysvaltojen 2-1- että 3-1-maalit tulivat Leijonien liian kärkkään hyökkäyspelin seurauksena. 2-1-maalissa Tuomas Pihlman kaatui hyökkäyspään siniviivan tuntumassa, eikä Suomella ollut tarpeeksi pelaajia pelin alla, eli valmiina puolustamaan. Yhdysvallat käänsi pelin nopeasti hyökkäyssuuntaan ja karkasi 4-1-ylivoimahyökkäykseen.

Myös 3-1-osumassa Yhdysvallat käänsi pelin nopeasti kohti Leijona-päätyä ja pääsi jälleen ylivoimahyökkäykseen. Hyökkääjät eivät ehtineet tukemaan puolustajia ja maalivahti Pekka Rinne oli voimaton.

Tehottomuus piinasi jälleen

Kolmannessa erässä Suomi yritti, mutta ei saanut väännettyä peliä tasoihin. Lähimpänä tasoitusmaalia olivat Niklas Hagman ja Mikko Lehtonen.

Suomi voitti laukaustilaston 49-35, mutta vuosien varrella tutuksi tullut tehottomuus piinasi leijonalaumaa.

- Paikat oli tasoittaa. Kyllä noilla laukausmäärillä pitäisi tehdä enemmän maaleja, tunnusti Sami Kapanen.

Päävalmentaja Jukka Jalonen sekoitti lopussa Suomen viisikkoja, mutta sekään ei tuonut toivottua tulosta.

- Taistelua oli kyllä, mutta ei ehkä tehty oikeita asioita, Kukkonen mietti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.