Argentiinan ex-maajoukkuepelaaja Demichelis lopetti uransa

"Menetin jaloistani terävyyden enkä pystynyt enää keskittymään."

Argentiinan jalkapallomaajoukkueessa 51 ottelua pelannut Martin Demichelis lopettaa uransa. Puolustajan päätöksestä kertovat muun muassa useat brittitiedotusvälineet.

– Haluan olla rehellinen. Menetin jaloistani terävyyden enkä pystynyt enää keskittymään, Demichelis kommentoi The Sunin mukaan.

Argentiinalainen pelasi urallaan muun muassa River Platessa, Bayern Münchenissä, Manchester Cityssä ja Espanyolissa. Hänen viimeiseksi ammattilaisseurakseen jäi Espanjan liigan Malaga.

Demichelis, 36, voitti pitkällä urallaan seitsemän kansallista mestaruutta. Hänen meriittilistaltaan löytyy kaksi Argentiinan ja neljä Saksan ykköstilaa sekä yksi Englannin liigamestaruus.

Argentiinan maajoukkuepaidassa hän saavutti MM-hopeaa vuoden 2014 turnauksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.