Blatter lähtee jälleen ehdolle Fifan puheenjohtajaksi

Sveitsiläinen Joseph "Sepp" Blatter lähtee tavoittelemaan viidettä kautta Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajana.

- Olen jälleen ehdolla. Toimikauteni päättyy, mutta missioni ei ole ohitse, 78-vuotias Blatter kertoi sveitsiläiselle Blick-lehdelle.

Blatter on johtanut Fifaa vuodesta 1998 ja pysynyt pitkään vaiti jatkosuunnitelmistaan. Fifan puheenjohtajavaali järjestetään ensi vuonna.

Blatteria aiemmin ehdokkuudestaan on kertonut vain ranskalainen Jerome Champagne. Hän on Fifan entinen pääsihteeri.

Champagne, 55, on tosin ilmoittanut vetäytyvänsä kilpailusta, jos hänen entinen esimiehensä Blatter lähtee mukaan.

Blatterin haastajaksi odotellaan Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtajaa Michel Platinia. Ranskalainen Platini, 58, on kertonut ilmoittavansa päätöksestään MM-lopputurnauksen jälkeen.