Brasilian presidentti varoitti tulevia MM-järjestäjiä

Uudelleenvalintaa lokakuun vaaleissa tavoitteleva Brasilian presidentti Dilma Rousseff puolustelee julkisten varojen uhraamista jalkapallon MM-kisoihin. Hän myönsi kuitenkin, että kulut ovat nousseet yllättävästi kisavalmistelujen edetessä.

Viime tietojen mukaan Brasilia sijoittaa MM-kisoihin jopa yli 10 miljardia euroa.

Alun perin stadionit piti rakentaa yksityisin varoin. Tästä harhaluulosta Rousseff syyttää Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa.

Rousseffin mukaan valtio alkoi rahoittaa rakentamista, kun kävi ilmi, ettei yksityisillä sijoituksilla saada aikaiseksi edes "puolikasta stadionia".

MM-turnauksen tulevia järjestäjiä Rousseff varoitti kisojen järjestämissopimuksen vastuutaulukosta.

- Sen kanssa on oltava tarkkana, Rousseff piikitteli Fifaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.