Chelsean Terry odottelee kiinnostavaa tarjousta

Chelsean kausi Valioliigassa päättyy sunnuntaina ottelussa Sunderlandia vastaan.

Chelsean seuraikoni John Terry puntaroi edelleen uransa jatkoa. Hän teki maanantaina Chelsea-uransa 67. maalin, kun Chelsea kukisti Valioliigassa Watfordin 4–3 komean uran ehkä viimeistä edellisessä ottelussa.

– En ole vielä tehnyt sitovaa päätöstä jatkosta. Katson, millaisia tarjouksia saan, ja päätän sitten asian yhdessä perheeni kanssa. En ole sulkenut pois sitäkään vaihtoehtoa, että ura päättyy tähän kauteen, Terry kertoi.

Chelsean kausi Valioliigassa päättyy sunnuntaina ottelussa Sunderlandia vastaan. Se on näillä näkymin Terryn jäähyväispeli Chelseassa, sillä hänen ei uskota mahtuvan kokoonpanoon Englannin cupin loppuottelussa Arsenalia vastaan.

Terry, 36, on pelannut Chelseassa 716 ottelua. Chelsean kapteenina hän on ollut ennätyksellisesti 579 ottelussa.

Huhujen mukaan Terry olisi jo saanut sopimustarjouksen Valioliigaseura Bournemouthista. Myös Swansea on tiettävästi kiinnostunut kokeneesta keskuspuolustajasta.

Terryn hullu minuutti

Watford-ottelusta Terrylle jäi kaksijakoiset tunnelmat. Hän teki maalin, mutta teki heti perään virheen, joka kostautui vastustajan osumana.

– Se oli hullu minuutti, joka käy oppitunnista kaikille nuorille. Onnistuin maalinteossa ja minuuttia myöhemmin päästin Etienne Capouen tekemään 1–1-tasoituksen. Tunnelmat vaihtuivat äärilaidasta toiseen sillä hetkellä, Terry harmitteli.

Chelsean valmentaja Antonio Conte on hyväksynyt Terryn lähdön seurasta, mutta hän toivoo peliuran jatkuvan jossain muualla.

– Uskon, että John haluaa pelata edelleen. Toivotan hänelle ja hänen perheelleen kaikkea hyvää. Hän on hieno mies ja Chelsean legendaarinen pelaaja. Me kaikki odotamme jo sitä hetkeä, kun hän pääsee nostamaan Valioliigan voittopokaalin ilmaan. Se on sopiva päätös tälle tarinalle, Conte totesi Watford-pelin jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.