Entiselle valioliigapelaajalle vankilatuomio lahjontasotkusta

Jalkapallon Valioliigassa viime vuosikymmenellä pelannut Delroy Facey on saanut 2,5 vuoden vankeustuomion osallisuudesta ottelumanipulaatioon Englannin alasarjatasolla.

Syytteen mukaan Facey oli vihjannut alasarjapelaajalle mahdollisuudesta ansaita "helppoa rahaa" vaikuttamalla pelin lopputulokseen. Oikeudessa todettiin, että Facey oli juonitellut kahden ottelumanipulaatioista tuomitun fikserin kanssa.

Facey kiisti syyllisyytensä. Hän oli omien sanojensa mukaan vain suhtautunut huumorilla liikemiesten tekemään 15?000 punnan (21?000 euron) tarjoukseen.

Facey, 35, pelasi Valioliigassa 10 ottelua Boltonissa ja teki kaksi maalia kaudella 2002–03. Alemmilla sarjatasoilla hän edusti muun muassa West Bromwichia ja Hullia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.