FC Vaajakoski nousi kahden maalin takaa-ajosta tasapeliin sarjakakkosta vastaan –  "Niska ei taittunut"

FC Vaajakosken vieraisreissu Rovaniemen Palloseuran kakkosjoukkueen luo oli lopulta menestys. FCV nousi toisella puoliajalla kahden maalin takaa-ajoasemasta 2–2-tasapeliin ja nappasi yhden sarjapisteen miesten Kakkosessa.

Vaajakoskelaisten valmentaja Mika Järvinen kehui omiaan tason parantamisesta.

– Eka vartti olimme ahtaalla, emmekä kuitenkaan menettäneet uskoa omaan pelaamiseen. Pelin taso parani ensimmäisen puoliajan loppua kohden huomattavasti. Kun RoPS karkasi toisella puoliajalla 2–0-johtoon, niska ei taittunut, vaan painoimme entistä hurjemmin palloa heidän maalilleen, Järvinen kertoi.

Peetu Lintinen aloitti FCV:n maalinteon 67:nnellä minuutilla, Valtteri Lohi teki ensimmäisen maalinsa Kakkosessa kuuden minuutin päästä. Kumpikin maali syntyi rangaistusalueen sisällä, Lohen osuma vieläpä volley-potkulla.

– Olemme viime otteluissa saaneet pelaamisemme riittävälle tasolle. Pystyimme ensimmäisen kerran tällä kaudella ahdistamaan kärkijoukkueita, Järvinen sanoi tyytyväisenä.

RoPSin kakkosjoukkue on miesten Kakkosessa toisena 29 pisteellä, FCV seitsemäntenä 19 pisteellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .